17.1.2014

...zzzz....

 

Oon tälläsessäns. välitilassa. Kaikki asiat levällään. Lääkitys,parisuhde,olot...kaikki heittelee koko ajan. Ehkä on siis parempi,odotellä tämän postailun kanssa. Laitetaan nyt muutama asia ihan listamuodossa:
1. En ole enää sairaalassa. Lähdin ennen joulua omasta tahdosta.
2. Asun edelleen mieheni kanssa yhdessä,mutta osan ajasta majailen vanhempieni luona. Kun en uskalla olla yksin.Pelkään,että satutan itseäni...
3. En ole enää täysin ehdoton eron suhteen ja haluaisin saada välimme toiminaan.
4. Menemme yhdessä kuun lopussa juttelemaan (sinne perheasianneuvottelu-hommaan taimikäsenytoli)
5. Lääkitys ei siis ole edelleenkään kohdallaan ja mulla on tällä hetkellä jonkinlainen sekamuotoinen jakso eli on masennusta ja hypomaniaa yhtä aikaa...JEI!

Tässä kai akuuteimmat. Yritän saada päätä sen verran selväksi,että saisin tännekin jotain kirjoitetuksi.

20.12.2013

Välitila?

Joulu...? Miä luulin,että oon vaan menossa "lomille" passattavaksi. On kyllä ollut aika helpottavaa olla täällä osastolla joulunalusaika. Kaikki tietää, että en ole saanut hankittua lahjoja, joten eivät niitä multa odotakaan. Mun ei tarvitse osallistua mihinkään siivous-puunaus-rumbaan ja oletan, että pääsen valmiiseen ruokapöytään :) Oon ehkä vähän reppanaa enemmän kun kunto antaa olettaa, mut kai nyt yhtenä vuotena voi...?
Oon menossa huomenna treenaamaan yksin oloa mun vielä toistaiseen kotiin. Eilen laitoin hakupaperit menemään kaupungin vuokra-asuntoja välittävään firmaan. Tiedän, että ne asunnot voi olla aika hurjia, mutta onpahan sitten aikaa etsiä jotain yksityisen omistajan vuokra-asuntoa. 
Mulla oli eilen sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen ja muistettavaa tuli jonkin verran...pitääkin laittaa asiat paperille ylös, että ei mikään mulle kuuluva etuus unohdu hakea :)
Ennen tätä kaikkea lätinää olisi tietenkin voinut tarkentaa, että olemme siis päättäneet mieheni kanssa muuttaa eri osoitteisiin. Ei vielä erota, mutta katsotaan sujuuko elämä paremmin ilman toista vai onko meidän avioliitto pelastettavissa. Molemmilla on vielä tunteita toista kohtaan, mutta käytäntö ei toimi. Miehen on opeteltava puhumaan ja mun pitää oppia hyväksymään itseni ja olla ruoskimatta itseäni ja olla alistumatta vain muiden tahtoon ja tarpeisiin. Sanoinkin miehelleni, että voidaan alkaa seurustelemaan uudestaan (...siis toistemme kanssa!). Huh, on kai tästä osastolla olemisesta jotain hyötyä ollut kun tuollaista tekstiä pulppuaa.
Ehkä kaikki toivo ei vielä ole menetetty...

 Nyt on sit turha kuitenkaa tulla ilmottamaan, että "kyllä kaikki aina jotenkin järjestyy" tai "kiva ku oot taas kunnossa"...saattaa tulla ilkea sana tai pahasilmä tästä osoitteesta. En edelleenkään uskalla miettiä elämää muutamaa tuntia enempää eteenpäin.
Jouluksi menen sitten vanhempien luo. Edellinen loma siellä oli vallan kamala vaikka perheeni onkin ihana ja paras ja rakkain, mutta miten helvetissä 3 ihmistä saa sellaisen metelin aikaan! Olen jostain syystä ollut hypon jälkeisen ajan todella ääniherkkä ja ajattelin, että jotain on keksittävä. Siispä vähän googlasin ja TADAA...nämä voivat olla ratkaisu! Kun alkaa silmissä sumeta ja korvista savu nousta niin ei muuta kuin luupit korville hetkeksi. Tulee varmaan kivoja joulukuvia kun minä istun kuulokkeet päässä :)
Tässä kai akuuteimmat kuulumiset...jotain kuitenkin luvassa ennen aattoa...(jos tietäisin miltä salamyhkäinen hymiö näyttää, niin tuohon lauseen loppuun tulisi sellainen).

9.12.2013

Eteen-taakse-taakse-eteen

En tiiä...tuleekohan tästä olemisesta taas mitään. Ensin hyvä olo ja sitten huono olo. Äää...haluan jonkun nallekarhun, jonka kainaloon käpertyä ja olla turvassa (tässä yhteydessä nallekarhu ei ole mikään pumpulilla täytetty tunteeton,hengetön mörrikkä).
Anteeksi,tässä kaikki mihin nyt kykenen :(



Kun nyt edes pääsis siihen kuntoo, että voi jättää tän sairaalan taakseen...

4.12.2013

Aika leijailee ohitseni

Täytyy laittaa biisi heti tähän alkuun. Mun äiti oli linkittänyt tämän mun facebook-seinälle ja voin sanoa että kollotin täysillä <3 On mulla ihana (höpsö) äiti!

Osastolla,mutta olo alkaa kohentua. Lähen jo itsenäisyyspäiväksi "lomalle" päiväksi tai jaksamisen mukaan jopa yöksi. Menen vanhempieni luo, sillä kotiin ahdistaa mennä. Toisaalta en tiedä voinko sitä kodikseni enää kutsua. Yritän nyt kuitenkin keskittyä itseni vointiin ja lykätä parisuhdeongelmat tulevaisuuteen. Voihan olla, että muutan ensin yksin tai hetkeksi perheen luo ja annan asialle aikaa.
Meillä oli tosiaan perhetapaaminen täällä osastolla (toivottavasti mainitsin jo siitä...en muista enää mitään!) ja se meni oikein hyvin. Ehkä siinä sai jokainen hieman vastauksia mun sairauden aiheuttamiin kohelluksiin.
Olen päässyt nyt sairaalassa olon parhaisiin asioihin kiinni. Eilen aamulla olin rentoutusryhmässä ja tyytyväinen olin. Lopussa kuunneltiin rentoutus cd:tä, jossa kehoitettiin menemään jonnekin kauniiseen ja turvalliseen paikkaan. Olen miettinyt vaaria viime aikoina paljon ja siksi ajatuksissani meninkin mökille joen rantaan. Kuvittelin vaarin istumassa laiturilla ja minä vilkutin hänelle ja sanoin, että en nyt vielä tulisikaan hänen luokseen. Kokemus oli todella helpottava ja vapauttava.
Tublarentoutuminen tapahtui kun pääsin vielä päivällä fysioakustiseen tuoliin <3 Olen ollut aikoinaan musiikkiterapiassa ja siellä rakastuin ko. kapistukseen. Kuuntelin Nightwishiä ja tuoli oli varsin voimakkaalla. Oi,miten tuli voimautunut olo. Tuli tunne, että kyllä täältä vielä noustaan.
Olen myös löytänyt täältä osastolta juttukaverin. Mukavaa kun saa jakaa asioita ja mielipiteitä (ihan yleisellä tasolla) jonkun kanssa.
Kyllä se talvi vaan on tulossa...tykkään!

30.11.2013

"Hyvä potilas"-syndrooma

Meinasin muutama päivä sitten postata niistä osaston mahtavista säännöistä,mutta annan sen vielä muhia.
Olen tutkiskellut itseäni ja huomannut omaavani ns. "Hyvä potilas"-syntrooman. 
Miten se ilmenee:
* En häiritse hoitajia,jos heillä näyttää olevan joku tekeminen kesken.
* En juurikaan pyydä mitään,mikä ei ehkä juuri sillä hetkellä ole täysin akuuttia.
* Pysyttelen mahdollisimman näkymättömänä.
* En pyydä omahoitajaa keskustelemaan vaikka jokin asia painaisi mieltäni.
* En todellakaan mene häiritsemään hoitajia kahvi-/ruokatauoilla.
* En ylipäätään kyseenalaista mitään.
Tiedostan,että tässä mennään metsään ja pahasti. Olenkin päättänyt opetella tämän loppuajan osastolla olemaan POTILAS. Maksava asiakas, joiden "hoitamisesta" hoitajat saavat palkkaa.
Omahoitajani on onneksi ihana keski-ikäinen sairaanhoitaja,joka varmasti on nähnyt kaikenlaista.

Mistä tämä aihe nyt kumpusi on eilinen vittusaatanaperkele-kokemus. Äitini oli tulossa melkein tunnin matkan päästä katsomaa minua. Nuorehko hoitaja päästi hänet sisään ja ohjasi vierashuoneeseen. Jossain vaiheessa sain viestin äidiltä "onko teillä ruokailu?". Ajattelin hänen olevan pian perillä ja vastasin,että puolen tunnin kuluttua. Seuraava viesti oli "oon oottanu puoli tuntia täällä vierashuoneessa". JUMALAUTA!!!!
Kipitin kansliaan ja kysäisin odotaako joku minua vierashuoneessa? Kyseinen nuori hoitaja vaan totesi "Oho, unohdin että sulle on siellä vieras". MITÄ VITTUA!!!!???
Idiootti oli ihan, että oho,hups. Voin sanoa että siinä vaiheessa mun korvista pössysi savu ja silmissä sumeni. Olin (ihme kyllä) rauhallinen ja omahoitajani vei minut vierashuoneeseen...sinnekään kun ei ilman avainta pääse. Omahoitajani pahoitteli asiaa ja tuntui oikeastaan olevan harmissan asiasta ja jäi vielä hetkeksi juttelemaan kanssamme minun voinnistani yms.
Puolen tunnin kuluttua kun meillä oli se päivällinen tämä nuori hoitaja tuli pyytämään minut syömään ja pyysin täysin sillä "oho,hups"- asenteella anteeksi. Totesimme äitini kanssa, että tytteli ei todellakaa oikeasti ollut pahoillaan.
Söin nopeasti ja menin takaisin vierashuoneeseen. Minua harmitti niin lujasti,mutta keskustelu kääntyi onneksi muihin asioihin.
Äitini lähdettyä menin kansliaan ja siinä kaikkien muiden hoitajien kuullen annoin paukkua...asiallisesti tietenkin :) mutta niin että kantani tuli todellakin selväksi...ja mitä tapahtui? Tytteli ei edelleenkään tajunnut pointtia...jumalauta mikä idiootti!!!
Yö meni kyllä pipariksi koska olin edelleen suuttunut, vaikka tiedänhän minä ettei tommosia kannata alkaa hautomaan. Sen kyllä päätin,että sille pissipäälle en enää puhu sanaakaan!
Tämä kuva kaiketi kertoo tunteeni ko. hoitsua kohtaan!!!

Nyt onkin soinut TÄMÄ biisi melkein jatkuvasti mun soittolistalla <3