Ei oo vielä liian myöhä...

HYVÄÄ JOULUA 2013 KAIKILLE LUKIJOILLE

Jotenki näin se meni...

Välitila?

Joulu...? Miä luulin,että oon vaan menossa "lomille" passattavaksi. On kyllä ollut aika helpottavaa olla täällä osastolla joulunalusaika. Kaikki tietää, että en ole saanut hankittua lahjoja, joten eivät niitä multa odotakaan. Mun ei tarvitse osallistua mihinkään siivous-puunaus-rumbaan ja oletan, että pääsen valmiiseen ruokapöytään :) Oon ehkä vähän reppanaa enemmän kun kunto antaa olettaa, mut kai nyt yhtenä vuotena voi...?
Oon menossa huomenna treenaamaan yksin oloa mun vielä toistaiseen kotiin. Eilen laitoin hakupaperit menemään kaupungin vuokra-asuntoja välittävään firmaan. Tiedän, että ne asunnot voi olla aika hurjia, mutta onpahan sitten aikaa etsiä jotain yksityisen omistajan vuokra-asuntoa. 
Mulla oli eilen sairaalan sosiaalityöntekijän kanssa tapaaminen ja muistettavaa tuli jonkin verran...pitääkin laittaa asiat paperille ylös, että ei mikään mulle kuuluva etuus unohdu hakea :)
Ennen tätä kaikkea lätinää olisi tietenkin voinut tarkentaa, että olemme siis päättäneet mieheni kanssa muuttaa eri osoitteisiin. Ei vielä erota, mutta katsotaan sujuuko elämä paremmin ilman toista vai onko meidän avioliitto pelastettavissa. Molemmilla on vielä tunteita toista kohtaan, mutta käytäntö ei toimi. Miehen on opeteltava puhumaan ja mun pitää oppia hyväksymään itseni ja olla ruoskimatta itseäni ja olla alistumatta vain muiden tahtoon ja tarpeisiin. Sanoinkin miehelleni, että voidaan alkaa seurustelemaan uudestaan (...siis toistemme kanssa!). Huh, on kai tästä osastolla olemisesta jotain hyötyä ollut kun tuollaista tekstiä pulppuaa.

Ehkä kaikki toivo ei vielä ole menetetty...

 Nyt on sit turha kuitenkaa tulla ilmottamaan, että "kyllä kaikki aina jotenkin järjestyy" tai "kiva ku oot taas kunnossa"...saattaa tulla ilkea sana tai pahasilmä tästä osoitteesta. En edelleenkään uskalla miettiä elämää muutamaa tuntia enempää eteenpäin.
Jouluksi menen sitten vanhempien luo. Edellinen loma siellä oli vallan kamala vaikka perheeni onkin ihana ja paras ja rakkain, mutta miten helvetissä 3 ihmistä saa sellaisen metelin aikaan! Olen jostain syystä ollut hypon jälkeisen ajan todella ääniherkkä ja ajattelin, että jotain on keksittävä. Siispä vähän googlasin ja TADAA...nämä voivat olla ratkaisu! Kun alkaa silmissä sumeta ja korvista savu nousta niin ei muuta kuin luupit korville hetkeksi. Tulee varmaan kivoja joulukuvia kun minä istun kuulokkeet päässä :)
Tässä kai akuuteimmat kuulumiset...jotain kuitenkin luvassa ennen aattoa...(jos tietäisin miltä salamyhkäinen hymiö näyttää, niin tuohon lauseen loppuun tulisi sellainen).

Pikapostaus...

Kaikenlaista juttua. Kerron heti kun masentelukiireiltäni ehdin :-)

Eteen-taakse-taakse-eteen

En tiiä...tuleekohan tästä olemisesta taas mitään. Ensin hyvä olo ja sitten huono olo. Äää...haluan jonkun nallekarhun, jonka kainaloon käpertyä ja olla turvassa (tässä yhteydessä nallekarhu ei ole mikään pumpulilla täytetty tunteeton,hengetön mörrikkä).
Anteeksi,tässä kaikki mihin nyt kykenen :(

Kun nyt edes pääsis siihen kuntoo, että voi jättää tän sairaalan taakseen...

Aika leijailee ohitseni

Täytyy laittaa biisi heti tähän alkuun. Mun äiti oli linkittänyt tämän mun facebook-seinälle ja voin sanoa että kollotin täysillä <3 On mulla ihana (höpsö) äiti!

Osastolla,mutta olo alkaa kohentua. Lähen jo itsenäisyyspäiväksi "lomalle" päiväksi tai jaksamisen mukaan jopa yöksi. Menen vanhempieni luo, sillä kotiin ahdistaa mennä. Toisaalta en tiedä voinko sitä kodikseni enää kutsua. Yritän nyt kuitenkin keskittyä itseni vointiin ja lykätä parisuhdeongelmat tulevaisuuteen. Voihan olla, että muutan ensin yksin tai hetkeksi perheen luo ja annan asialle aikaa.
Meillä oli tosiaan perhetapaaminen täällä osastolla (toivottavasti mainitsin jo siitä...en muista enää mitään!) ja se meni oikein hyvin. Ehkä siinä sai jokainen hieman vastauksia mun sairauden aiheuttamiin kohelluksiin.
Olen päässyt nyt sairaalassa olon parhaisiin asioihin kiinni. Eilen aamulla olin rentoutusryhmässä ja tyytyväinen olin. Lopussa kuunneltiin rentoutus cd:tä, jossa kehoitettiin menemään jonnekin kauniiseen ja turvalliseen paikkaan. Olen miettinyt vaaria viime aikoina paljon ja siksi ajatuksissani meninkin mökille joen rantaan. Kuvittelin vaarin istumassa laiturilla ja minä vilkutin hänelle ja sanoin, että en nyt vielä tulisikaan hänen luokseen. Kokemus oli todella helpottava ja vapauttava.
Tublarentoutuminen tapahtui kun pääsin vielä päivällä fysioakustiseen tuoliin <3 Olen ollut aikoinaan musiikkiterapiassa ja siellä rakastuin ko. kapistukseen. Kuuntelin Nightwishiä ja tuoli oli varsin voimakkaalla. Oi,miten tuli voimautunut olo. Tuli tunne, että kyllä täältä vielä noustaan.
Olen myös löytänyt täältä osastolta juttukaverin. Mukavaa kun saa jakaa asioita ja mielipiteitä (ihan yleisellä tasolla) jonkun kanssa.

Kyllä se talvi vaan on tulossa...tykkään!

"Hyvä potilas"-syndrooma

Meinasin muutama päivä sitten postata niistä osaston mahtavista säännöistä,mutta annan sen vielä muhia.
Olen tutkiskellut itseäni ja huomannut omaavani ns. "Hyvä potilas"-syntrooman. 
Miten se ilmenee:
* En häiritse hoitajia,jos heillä näyttää olevan joku tekeminen kesken.
* En juurikaan pyydä mitään,mikä ei ehkä juuri sillä hetkellä ole täysin akuuttia.
* Pysyttelen mahdollisimman näkymättömänä.
* En pyydä omahoitajaa keskustelemaan vaikka jokin asia painaisi mieltäni.
* En todellakaan mene häiritsemään hoitajia kahvi-/ruokatauoilla.
* En ylipäätään kyseenalaista mitään.
Tiedostan,että tässä mennään metsään ja pahasti. Olenkin päättänyt opetella tämän loppuajan osastolla olemaan POTILAS. Maksava asiakas, joiden "hoitamisesta" hoitajat saavat palkkaa.
Omahoitajani on onneksi ihana keski-ikäinen sairaanhoitaja,joka varmasti on nähnyt kaikenlaista.

Mistä tämä aihe nyt kumpusi on eilinen vittusaatanaperkele-kokemus. Äitini oli tulossa melkein tunnin matkan päästä katsomaa minua. Nuorehko hoitaja päästi hänet sisään ja ohjasi vierashuoneeseen. Jossain vaiheessa sain viestin äidiltä "onko teillä ruokailu?". Ajattelin hänen olevan pian perillä ja vastasin,että puolen tunnin kuluttua. Seuraava viesti oli "oon oottanu puoli tuntia täällä vierashuoneessa". JUMALAUTA!!!!
Kipitin kansliaan ja kysäisin odotaako joku minua vierashuoneessa? Kyseinen nuori hoitaja vaan totesi "Oho, unohdin että sulle on siellä vieras". MITÄ VITTUA!!!!???
Idiootti oli ihan, että oho,hups. Voin sanoa että siinä vaiheessa mun korvista pössysi savu ja silmissä sumeni. Olin (ihme kyllä) rauhallinen ja omahoitajani vei minut vierashuoneeseen...sinnekään kun ei ilman avainta pääse. Omahoitajani pahoitteli asiaa ja tuntui oikeastaan olevan harmissan asiasta ja jäi vielä hetkeksi juttelemaan kanssamme minun voinnistani yms.
Puolen tunnin kuluttua kun meillä oli se päivällinen tämä nuori hoitaja tuli pyytämään minut syömään ja pyysin täysin sillä "oho,hups"- asenteella anteeksi. Totesimme äitini kanssa, että tytteli ei todellakaa oikeasti ollut pahoillaan.
Söin nopeasti ja menin takaisin vierashuoneeseen. Minua harmitti niin lujasti,mutta keskustelu kääntyi onneksi muihin asioihin.
Äitini lähdettyä menin kansliaan ja siinä kaikkien muiden hoitajien kuullen annoin paukkua...asiallisesti tietenkin :) mutta niin että kantani tuli todellakin selväksi...ja mitä tapahtui? Tytteli ei edelleenkään tajunnut pointtia...jumalauta mikä idiootti!!!
Yö meni kyllä pipariksi koska olin edelleen suuttunut, vaikka tiedänhän minä ettei tommosia kannata alkaa hautomaan. Sen kyllä päätin,että sille pissipäälle en enää puhu sanaakaan!

Tämä kuva kaiketi kertoo tunteeni ko. hoitsua kohtaan!!!

Nyt onkin soinut TÄMÄ biisi melkein jatkuvasti mun soittolistalla <3

Onko pakko jos ei jaksa?

Tänää tämmönen olo. Ei vaan jaksa mitään,saatana! Ei edes olla pystyssä. En oo vielä kokeillu onko täällä millanen natsi-meininki ton nukkumisen kanssa. Eihän sitä voi väkisin pysyy hereillä ku kaiken maailman mömmöt on sekottamassa aivoja!
Ulkona sataa ja on hiton liukasta...eli sinne ei voi mennä! 
Vaikuttaisinkohan toimeliaalta,jos menisin suihkuun...? Lämmin suihku...me like!
Hih, täällä on määritelty aika milloin saa neuloa :) Huvittavuutta. Halutaan,että potilailla on mielekästä tekemistä, mutta niitä ei kuitenkaan anneta tehdä kuin 2 tuntia päivässä! Saan tänään lisää lankaa. Kyllä se yksi sukka 2 tunnissa syntyy. Koko perhe saa siis sukat joululahjaksi :-P Päätin jo, että kaikki veronpalautukset käytän itseni hemmotteluun. Itsekäs paska oon!
Tää oli ehkä turha postaus,mut nyt ei vaan jaksa. Sori kaverit <3

Biisin saatte...tässä. A.D.Dn tilalle voi mun tapauksessa laittaa kaksikaistaisen mielialahärön :-P

Edelleen osastolla...

Täällä sitä aikaa vietellään edelleen. Vaan eipä ole tarvinnut tekemistä juurikaan yrittää keksiä. Univelkaa taitaa olla ja luulen että Levozin-lääkkeellä on osuutensa asiassa.
Viikonloppu,etenkin eilinen, oli aivan järkyttävä päivä. En ole koskaan ennen kokenut niin voimakkaita itseinhon- ja -vihan tunteita. Vihaan kaikkea mitä tämä sairaus on saanut minut tekemään itselleni ja läheisilleni.
 En kestä sitä, että minulle tärkeä ihminen ei antanut anteeksi hypopäistä koheltamistani. Pyysin tältä ihmiseltä anteeksi ja vastauksessaan hän ilmoitti,että "ei kiinnosta" ja "haluanko todella,että hän joutuu muuttamaan sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa?". Se meni suoraan läpi...sydämestä nimittäin.
Eilen siis tajusin senkin,että tähän on vaan totuttava,jos en halua elää neljän seinän sisällä, ympärilläni ainoastaan ne ihmiset jotka olen tuntenut vuosia ja jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ei sillä etteikö se tavallaan riittäisi minulle!

Tänään minulle tehtiin jonkinlaista kuntoutussuunnitelmaa lääkärin kanssa. En tiedä tekikö se minusta sen viisaanpaa asiani suhteen. Diagnoosi siis todettiin oikeaksi, lääkitys todettiin toimivaksi, minut kehoitettiin vaan hyväksymään itseni ja sairauteni. Muutama asia mistä olen NIIN ONNELLINEN on:
1. Olen aikaisemmin kertonut endometrioomasta ja kystasta ja syöpäriskistä yms. Lääkäri lupasi ottaa yhteyttä naistentautien polille ja antaa oman näkökulmansa asiassa, että viimeinenkin munasarjani poistettaisiin. Suurin syy on täysin hormonaalinen, joka jos mikä on yhteydessä psyykeeseen. Poiston jälkeen voisin aloittaa hormonihoidon (käytännössä minulla olisi vaihdevuodet 30-vuotiaana) ja mielialani tasoittuisivat. Munasarjan poisto olisi myös varsin ison stressitekijän poisto elämästäni.
2. Lääkäri ehdotti "perhetapaamista" eli läheiseni tulisivat tänne ja lääkäri ulkopuolisena löisi faktat sairaudestani pöytään. Näin pääsisin ehkä itse hieman syyllisyyden tunteista ja läheiset saisivat kunnon tietoa, eikä mitään google-lööperiä.
Tämä päivä on siis ollut jo hieman valoisampi. Toivottavasti tämä jatkuisi! Annoin itseni myös ymmärtää,että pääsisin viimeistaan 2.12 kotiin <3

Tämä on siskolle ja veikalle <3

Kaikki on paskaa,paitsi kusi!

23.11.2013 Osastolla

Tänään on ihan paska päivä. Mä oon paska, teen paskoja asioita, tuotan muille paskoja fiiliksiä,mun sairaus on ihan paska! Se mitä kaikkea se saa minut tekemään...tai entä jos se ei olekaan se sairaus? Jos olenkin vaan luonteeltani PASKA!
Tämään on sellane olo, että olis onni jos olisin tehnyt sen mitä aioin. Nyt kun sitä ajattelee niin olisin sen tehnyt oikeasti, mutta olin päättänyt lähteä osastolle jos sinne lähetteen saan.
Saisinpa Pötkön salakuljetettua tänne. Sen kun ottaa kainaloon niin kaikki huolet unohtuu hetkeksi. Kävi se kuitenkin aamulla mua ulkona moikkaamassa. 
Sekin olis nyt ihanaa kun pääsisi jonkun kainaloon mönkimään ja voisi avata itsensä ja antaa kaiken pahan virrata ulos.
Miehellä on tänään syntymäpäivät. En ole lahjaakaan hankkinut. Ennen mun osastolle tuloa oltiin kirjoitettu avioerohakemus ja miehen piti viedä se postiin. Ei ole vienyt. Ei kuulemma sittenkään ollut varma haluaako eron. What?! Entä minä? Eikö mulla oo sananvaltaa tässä(kään) asiassa? Meidän koko suhde on mennyt miehen ehdoilla. Alettiin seurustelemaan kun sen 1. vaihtoehto ei halunnutkaan sitä, mentiin kihloihin sitten kun sille sopi, muutin toiselle paikkakunnalle sen töiden takia ja yhteen muuttokin tuli ajankohtaiseksi kun se oli siihen valmis, naimisiin mentiin kun se päätti. Nyt näköjään erotaankin kun sille sopii jos sopii ollenkaan! Onneksi eron voi sentään hakea yksinkin! 
Tiedän,että nyt ei oo hyvä aika tehdä isoja päätöksiä mihinkään suuntaan, mut eihän kaiken voi vaan antaa roikkua perässä...sekin alkaa ahdistamaan!
Toivottavasti niillä, jotka tätä blogia vielä lukee, on parempi loppuvuosi. Kertokaa ihmeessä mitä teille kuuluu niin on edes jotain mielekästä ajateltavaa/luettavaa täällä vankilassa!

Mitään positiivistä ei nyt oo tulossa, mut pientä itseironista huumiria pakko läjäyttää...tässä Ootteko nähny leffan? On aika mehtava :-P

Anteeksi hiljaisuuteni,mutta nyt täältä pesee!

21.11.2013 psykiatrinen osasto

Voi helvetti oli taas semmonen älynväläys että itseäkin ihmetyttää!
Sain eilen päähäni viikonvalvomisen jäleen,että jos en pääse osastolle lähtee tää tyttö tuhkana ilmaan. Kirjotin hienot jäähyväiskirjeet, elinluovutuskortin (vaikka mun sisuskaluista tuskin olis iloa kenellekään)  ja hoitotahdon,johon en tietenkään voinut todistajia pyytää. Olis kyllä vituttanu herätä vihanneksena,vaikka ei se nykytilanteeseen nähden poikkea olotilastani juurikaan :-S Ajattelin että edellisenä päivänä saamani unilääkkeet, jotka eivät kyllä unensaantiin auttaneet millään lailla, olisvat olleet käyttökelpoisia edes itseltä hengen riistämiseen. Kaikki oli siis hienosti suunniteltu.
Lääkäri kuitenkin faksasi lähetteen osastolle ja pakko myöntää,että helpotuksenhuokaus pääsä. Nyt saisin kunnon mömmöt ja saisin nukkua vuorokauden putkeen.
Vanhempan lähtivät tuomaan minua, mutta asetin heille ehdoksi että sisään asti on turha pynkeä. Surkuhupaisaa olisi ollut kun 30-vuotias seköpää tulee osastolle äiti toisessa - ja isi toisessa kädessä kiinni.
Pääsin tapaamaan päivystävän lääkärin istuttuani ensin puolisen tuntia "vierashuoneessa". Ihan mukava huone...valkoiset seinät lähellä toisiaan, 4 persikan/okran/ruosteen väristä nojatuolia, ikkuna katonrajassa ja iso viherkasvi. Yleellisyytenä oma wc.
Lääkärin huoneeseen astuessa koin ihanan kappas-elämyksen. Lääkäri oli virolainen suht nuori nainen. Ei sillä että minulla mitään virolaisia vastaan olisi. Päin vastoin! Aina ovat mukavia olleet kun kärryjen kanssa ollaan Tallinnasta viinaa haettu. Takaisin aiheeseen...lääkäri siis kyseli kaikki samat asiat mitkä avopuolen lääkäri,joka varmasti oli kirjannut kaikki lähetteeseen!Ei siis jumalauta mitään uutta. Ei edes yhtään lääkemuutosta esim. jotain rauhoittavaa. Yöksi laittoi tarvittavaksi Tenoxin. Siinä vaiheessa meinasin meikäläisellä käämi kärähtää ja mielessäni huusin ämmälle " Jumalauta,mä en muista koska oon viimeks nukkunu kunnolla,että nyt annat jotain suonensisäsiä jolla varmasti nukkuu,perkele! En kuitenkaan zombi-vaiheessa olevana ja korrektina ihmisenä niin sanonut. Se taas mitä höperehdin seuraavaksi vituttaa edellä käytyä asiaa enemmän. Ovela lääkäri keksi kysyä miten olin suunnitellut itseltäni hengen ottaa ja minäpä se lavertelin kaiken. Tyhmä minä!! Tässä edelleen nukkumattomassa tilassa oisin hyvin voinut sanoa osastolle HeiHei ja lähteä litomaan. Mulla ois ollut vielä jäljellä se alkuperäinen suunnitelma. Jostain hetken mielijohteesta olin ottanu kaikki lääkkeeni mukaan ja ne tietysti takavarikoitiin ensimmäisenä eli se suunnitelma oli menetetty.
Onhan se onni,että pillerien katukauppa käy käsittääkseni yllättävän kovlla kierroksilla nykyää tai olisin voinut käydä kyseisen lääkärin kotimaassa hakemassa jonkun itsemurhasatsin...ihan vaan vittuillakseni!
Meinasinkin että tekisin kenttätutkimuksen aiheesta" Kuinka kauan ihminen pystyy olemaan nukkumatta lääkityksen alaisena". Jos viimeviikolta lasketaan ne muutamat päivätjolloin nukuin vain muutaman tunnin+ viime yö niin nyt on päivä 4. Tastä on hyvä jatkaa kohti tuhoa.

Hengissä ollaan...

Olen NIIN pahoillani,etten ole päivittänyt blogia lähes koko kesänä.Ei ole ollut juuri kerrottavaa tai sitten on ollut liikaakin.Loma oli ja meni.Ei mitään ihmeellistä.En viitsi koko "menetettyä aikaa" selostaa,mutta tässä n. viimeisen kk:n tapahtumia.

Ensimmäisenä varmaankin aikajanalla oli,kun eräs asiakas ahdisteli minua töissä.Kyseessä oli sellainen keski-iän ylittänyt vakioasiakas.Monesti hän tulee lähelle ja kuiskii ällöttäviä "minä rakastan sinua" ja "ooh,kaunis"- juttuja,mutta nyt se oikein kävi kimppuun.Työnsi seinää vasten...HYI SAATANA!Pelästyin niin kovin,että työnsin miehen rajusti pois (hänen onnekseen sohva sattui olemaan alla) ja juoksin pois. Olin järkyttynyt,minua oksetti, tärisytti ja itketti.Kerroin asiasta esimiehelleni ja sain kuulla,että ko. asiakkaalla on joskus ollut juuri tällaisten asioiden takia porttikielto.Öö...miksi se on peruttu?!Seuraavalla vierailukerrallaan asiakas joutui puhutteluun.Oli kuulemma ollut leikkiä,eikä ymmärtänyt miksi olin suuttunut.Enää minun ei tarvitse olla hänen kanssaan tekemisissä.Muut työntekijät saavat hoitaa hänet ja minulle ilmoitetaan kun hän on lähettyvillä,että ehdin piiloon.Aika hullua,että pitää omalla työpaikalla pakoilla ja pelätä!Puhuin asiasta kyllä hoitajani kanssa ja olen mielestäni päässyt asiasta hyvin yli...HYVÄ MINÄ!

Muutama viikko edellä mainitusta tapauksesta sattui taas töissä...PLAAH!Tällä kertaa tosin erään työvalmentajan kanssa (niille jotka eivät siis tiedä,olen työkuntoutuksessa ja ns. esimiehinämme toimii työvalmentajat).En koskaan ole tämän työvalmentajan kanssa Hei-sanaa enempää puhunut,sillä hän ei edes työskentele samassa työpisteessä kanssani.Tämä ihminen oli pyörimässä lähettyvillä ja minulla oli asiakaspalvelutilanne kesken.Asiakas on hieman hankala vakioasiakas,joka mielellään ottaa omia vapauksia.En antanut säännöissä periksi ja asiakas hieman hiiltyi.Puhuin hänelle jämäkällä,mutta rauhallisella äänellä ja äkkiä tämä työvalmentaja tulee väliin selvittämään asiaa,joka oli mielestäni ihan hallussa ja ilmoittaa minulle siinä asiakkaan edessä "Älä puhu asiakkaalle noin rumasti"WHAT!Jotain muutakin sanomista siinä oli ja näin parhaaksi mennä juttelemaan esimieheni kanssa.Iltapäivällä selvittelimme tilannetta ja tulimme johtopäätokseen,että kyseessä oli "näkemysero"...WHAT!?!Vein kyllä asian vielä hieman eteenpäin ja nyt olen tehnyt kaiken minkä oikeaksi näin.

Hypätäänkin jo viime viikon perjantaihin.Olin varannut ajan terveyskeskukseen luomen arviointiin ja mitä siitä seurasikaan...
Pian olin toimenpidehuoneessa puudutuspiikki persuksissa ihokasvaimen poistossa.Nämä kasvaimet ovat yleisiä ja usein hyvälaatuisia,joten en kovin huolissani ole,vaikka pala minua on nyt patologin tutkittavana.Nyt minulla on siis 2,5cm haava pakarassa,3 tikkiä ja 10 päivän "istumiskielto".Puudutuksen takia en tajunnut ottaa sairaslomaa,jota kyllä tarjottiin.Voin nyt kokemuksesta sanoa,että ei tarvitse olla iso vika,jos se on päässä tai perseessä.Kyllä oli viikonloppu tuskaa.Kaikki tuntuu niin vaikealta.Koko vasen puoli kropastani on kipeä ja puuduksissa,koska käytän pelkästään sitä mm. sohvalla maatessani,nukkuessa ja vessassa.Alkaa olla komedian ainekset jo kasassa.Tänään kävin uudestaan lääkärissä (en päässyt leikanneelle lääkärille) hakemassa sairaslomaa.Johan oli tiukassa saikun saanti.Ei kuulemma tarvitse niin kamalasti varoa,vaan vasta sitten kun tikit otetaan pois.JUMALAUTA KUN SATTUU NIIN PAKOSTAKIN SITÄ PERSETTÄ VAROO!Sain aneltua keskiviikkoon asti lomaa.No revetköön tikit töissä,perkele!Nyt oon kirjaimellisesti saanut näyttää persettä moneksi vuodeksi eteenpäinkin.

Jotta en tottuisi liian mukavaan elämään on vielä kaikkea mukavaa tiedossa lähiaikoina.Ensi maanantaina tikit otetaan pois.Ei mikään paha rasti,mutta ei myöskään miellyttävin.Tiistaina sitten saankin TAAS nauttia oikein kunnolla, kun on viimeisen viisaudenhampaan poisto vuorossa.JA KAIKKI HUUTAA YHDESSÄ JEI!Viimeksi vetivät pois kaksi hammasta ja puudutuksen hävittyä olin kuolla,koska kipu oli jotain ihan kamalaa.
Odotan kyllä innoissani mitä v***umaisia juttuja (kohtalo?) eteeni lykkää vielä tänä vuonna.

Tässä oli kai paskimmat.Minua melkein harmittaa,koska tämä postaus alkoi jollain lailla positiivisesti ainakin otsikon osalta ja sitten se muuttui...tällaiseksi,mutta tämä on vain minun elämääni.Itkiskö vai nauraisko?

Tämänkertainen biisi 

Olisin kovasti halunnut jakaa kuvan hanuristani teidän kanssanne,mutta kuvausteknisten ongelmien takia saatte ihastella jonkun toisen hienoa haavaa tikkeineen.On se KAUNIS <3

Kesälomailua...

" Mökin laiturilla toteen mä oon lomalla ja paidan pois nakkaseen,keskikesä mutta silti huudan teille HAH,hajotkaa pakkaseen!"

No joo,ehkä en kirjaimellisesti huutele mitään,mutta lomalla tosiaan olen.Siitä johtuen en paljon ole ehtinyt/jaksanut postailla.
En mä kyllä juuri mitään ole aikaan saanut.Mun pikkuveljellä oli rippijuhlat eli niihin piti pikkusen panostaa tietty ja saatiin vielä siskon kanssa nakki pitää jonkinlainen epävirallinen puhe.Siinä olikin pähkimistä,mutta hieno muistelohetki veljen lapsuudesta siitä tuli.Saattoi siinä muutama kyynelkin vierähtää.Juhlat oli onnistuneet,mukavat,kotoisat ja syömingit oli mahtavia kun kaikki oli itsetehtyä.
Minäkin tunsin itseni nätiksi,kun 150€ pellavamekossani viiletin menemään!Menin tosiaan hassaamaan omaisuuden mekkoon,mutta puolustelen asiaa sillä,että mulla ei ole KOSKAAN ollut kallista juhlamekkoa,tuo mekko muuttuu koruilla ja asusteilla aina erilaiseksi,sekä erityisesti sillä,että en ostanut edes hääpukua vaan tuunasimme äitini vanhan puvun.Kyllä silti päässä pyörrytti kun lykkäsin kaupassa luottokortin masiinaan.No,joka tapauksessa on kerrassaan hiano retonki!

Eilen oltiin mieheni ja hänen siskonsa ja lapsien kanssa yhdessä suomen perhehelveteistä!LINNANMÄKI...huh huh! Siellä olis varmaan hirmuisen mukavaa,jos sen kaiken ihmissaastan voisi siirtää muualle!Ensin jonotat 20min. vähintään ja itse kone veivaa puol minuutia.Ensin ajattelin että en edes viitsi ostaa rannekettä,mutta sitten jokin vinksahti ja sitten jo juoksinkin kaikki hurjimmatkin vemputtimet läpi.En ymmärrä...olen ollut niin arka aina noiden laitteiden kanssa.

Oikea hurjapäiden unelma!
150 metriä pitkä rata kyyditsee hurvittelijat ensin 50 metrin korkeuteen,
kieputtaa matkustajia ylösalaisin ja syöksyy 105 kilometrin tuntinopeudella alas.

Tästä pääsemmekin mukavalla aasinsillalla mun uuteen lääkitykseen.Tuntuu,että se Lamictal toimii jo nyt vaikka en ota edes määrättyä annosta.Olen pirteämpi,en ole niin ärtynyt ja tosiaan teen asioita,jotka ennen olisi ollut vaikeita tai jopa mahdottomia.Ehkäpä tosiaan asiat voivat vielä muuttua paremmaksi.Hui,nyt tuli kyllä toivottua isoja!
Eilen illalla mun työkaveri soitteli kaljapäissään mulle.Hih,siellä se yksin istuskeli parvekkeella kaljaa juoden,tupakkaa poltellen ja vanhoja suomalaisia c-kasetteja kuunnellen,mutta seura olis kuulemma kelvannut.Kyseessä on kuitenkin töistä yksi näistä nuoremmista pojista,joiden kanssa ei aina ole mennyt kovin hyvin. Ennen lomaa kyllä meni tosi mukavasti.
Hirveä ikävä,mulla ei töihin ole,mutta eipä mulla olekaan kun syyskuuhun asti sopimusta jäljellä.Kai se pitäisi alkaa pikkuhiljaa miettimään mitä rupeis tekemään tän kuntoutuksen jälkeen...

POSITIIVISET:
1.Ulkona on just sopiva keli
2.Mun uusi pyörä.Taidan heti tänään lähteä käymään kirpparilla.
3.Lomaa on vielä jäljellä ja kesääkin pikkusen (vaikka olenkin talvi-ihminen)

Todella lumoava biisi.Ihanat sanat ja ihana ääni tuolla naisella!

SUhannus

Kuten vaarikin aina juhannusaaton jälkeen totesi "nyt voi taas alkaa joulua odottamaan".
Oltiin mökillä,uitiin,saunottiin,juotiin viintä,poltettiin kokko ja syötiin ihan liikaa liian rasvaista ruokaa.Voin kertoo,että on kamala olo ku on syöny miltei pelkkää lihaa.Hui ja hyi!Nyt se on ohi  ja kriisin paikka taas.Ahdistaa kuten aina pyhien jälkeen.No,huomenna reippaana töihin...yeah,right!
Oli kyllä aika kiree tunnelma mökillä.Vaikka meillä on ihan ok välit kaikkien kanssa,mut sit kun muilla on skismaa keskenään niin kyllähän sen huomaa.Onneks ei homma kuitenkaan räjähtänyt käsiin.
Eniten itseä kuitenkin harmitti ja nolotti se,että mun vanhemmat oli myös anoppilan mökillä ja mun isä sit veti kunnon kumarat.Sillä on taas vähän hirttänyt ryyppy kiinni.Meni aattoilta sitä harmitellessa.
Huomenna on TAAS lääkäri ja ilmeisesti mulla nyt kokellaan kaksisuuntaisen mielialahäiriön lääkitystä.Saa nähdä alkaako mitään tapahtua.

Minäpä rupean nukkumaan,että jaksaa huomenna töissä koomailla silmät auki,mutta mun on jaettava teille vielä meidän juhannusbiisi :D

Laiskimus paskimus

Joo,olen talvi-ihminen!Jumalauta,meinaa henki lähteä!Hikeä pukkaa paikasta kun paikasta ja siis joka paikasta.No joo...

Eräs ystäväni,joka on blogoni piilolukija laittoi meiliä ja kyseli onko kaikki kunnossa,kun en ole päivittänyt pitkään aikaan.Siispä täältä tulee (kiitos persuksille potkimisesta <3).

Elämä se soljuu samaa Aaltoja vittu-rataa.Joskus naurattaa ja sen perään itkettää.Tänäänkin töissä vitutti taas niin paljon,että jengi kiersi turvallisen välimatkan päästä ja kotona oli hirmuisen mukavaa.Mutta kerronpa teille koko tarinan.

Poika,jonka kanssa mun pitäisi yrittää tehdä töitä heitäytyi taas oikein kunnon paskanaamaksi.Yritän parhaani ja mielestäni olen tosi ahkera ja mitä siitä saa...vittuilua pikkunilkiltä!Oli kamala kiire,meillä on ihan kamalasti myytävää tavaraa,annoin 50% alennuksen rupuisesta hyllystä ja sitten sainkin valitusta.Nyt kirjotettuna tää kuulostaa tosi pieneltä asialta ja mitättömältä,mut jukuliste mulla hirtti kiinni.Muut työntekijät oli siinä kiireessä takahuoneessa tuulettimen ääressä "testaamassa" laitteita ja minä palvelen myymälän puolella 4-5 asiakasta.Kun asiakkaita ei enää ollut sain tosiaan tämän mukavan palautteen hinnan suhteen.

Minäpä sitten lähdin ruokatauolle tavaroideni kanssa ja ilmoitin,että olen loppuviikon toisessa myyntipisteessä.Pyöriköön nyt pojat keskenään.Mulle EI vittuilla!

Varsin mukavaa sitten olikin se,että äitini tuli käymään.Me nähdään nykyään ihan liian harvoin kun välimatkaa on n. 70km.Ihan hullua kun ei se ole edes pitkä matka,mutta mulla kun ei ajokorttia ole ja äidillä on omat hommansa.Käytiin syöpöttelemässä,istuttiin torilla jäätelöllä ja vietiin Pötköä koirapuistoon.Mies on iltavuorossa niin oli mukavaa kun sai seuraa.

Meillä on mun äidin kanssa kai enemmänkin ystävyys- kuin äiti/tytär-suhde.Se on toiminut meidän kohdalla hyvin.Ei nyt tietenkään keskustella mun vanhempien yksityisasioista,mutta muuten kyllä kaikesta muusta.

Viimeviikon lopulla kävin psykan lääkärillä.Voi helvetti,että osaa olla outo hiippari.Olen käynyt sen luona n.3 kertaa ja näiden käyntien yhteiskesto on ollut about 5min.Siinä ei paljon ylimääräistä rupatella.Olen itse miettinyt,että voisiko mulla olla kaksisuuntainen mielialahäiriö ja kun mainitsin asiasta oli lääkäri jo kirjoittamassa mulle reseptiä.En kuitenkaan ottanut koko lappusta vastaan...mulle ei ruveta ehkä turhaan lisää nappuloita syöttämään!Päädyin siis vaihoehtoon no2 ja aloin täyttämään mielialapäiväkirjaa.TÄÄLTÄ löytyy lisää tietoa ja jostain sieltä saa printattua noita sivuja.

Miehen kanssa on ollut pientä kriisinpoikasta ja vielä nimenomaan tuosta edellisessä postauksessa kirjoittamastani hoitokoira-asiasta.Mieheni siis alkoi lyömään jarrua koko jutulle ja sen onneksi meille hoitoon tulossa olleen koiran koko Suomeen pääseminen peruuntui,mutta en ole vielä luovuttanut.Tiedän,että en voi hoidokkia ottaa,jos mies pistää niin kovaa hanttiin,mutta mun mielestä se ei voi yksin päättää tämän perheen asioita.Itselläni tuli semmoinen tunne (ei pelkästään tämän asian takia),että mulle tärkeillä asioilla ei ole niin kovin suurta merkitystä.Yritin puhua ja kertoa miltä minusta tuntuu,mutta minun miehenipä ei ole kovin puhuvaa sorttimenttia...kulkee suvussa,eli enpä osaa sanoa mitä mieltä mies on tällä hetkellä.

Huh,huh!Kylläpä taas tuli avauduttua,mutta hyvä olo siitä aina kuitenkin tulee kun saa ajatuksia puristettua ulos.Ihania olette jos jaksoitte tämänKIN postauksen lukea loppuun <3

Mun on pakko laittaa tänne mun ehdoton tän hetken suosikkibiisi.TÄSSÄ tulee ja minä niin tulen hyvälle mielelle kun tätä kuuntelen :D

POSITIIVISET:

1.Ulkona on kaunista...vaikka onkin IHAN liian kuuma!

2.Tällainen helle yleensä enteilee kovaa ukkosta ja sitä minä       taas suorastaan rakastan.

3.Huomenna on JO torstai,jota luonnollisesti seuraa perjantai,jota seuraa viikonloppu ja sitä minä myöskin rakastan.

Hiljaiseloa

Eipä voi taas paljon kehuskella tekemisillään.Aamulla töihin,päivällä kotiin,kahvia,pötkö lenkille,vampyyrien maailmaan kirjan kautta ja tutimaan.Tota on mun viikot...ollu viimiset 5kk:tta.Välillä vaan vituttaa enempi ja välillä vähän vähempi.
Töissä on onneksi mennyt paremmin...ei oo tarvinnut käydä vessassa itkemässä.Tänään tosin mun syrän mureni kun tajusin,että kukaan sieltä ei halua siviilissä olla mun kaveri :( 
On ollut taas hieman yksinäinen olo kaukana omista ystävistä ja perheestä.Luulis,että ei tässä iässä enää tarvi olla kavereita,että ne muutamat hyvät ystävät riittää,mut kyllä minä ainakin tarttisin.Olis joku jonka kanssa kahvitella ja (etenkin nyt kesällä)käydä terassilla muutamalla.Vaikka pötkö onkin mitä mainioin koira se ei pysty korvaamaan ihmiskavereita.

Onneksi tiedossa taasen on mukaviakin juttuja...kesällä monesti on :) Kolme kaveria jotka täyttää/on täyttänyt 30 tänä vuonna pitää yhteiset 90v. synttärit yhdellä seurantalolla keskellä...EI MITÄÄN.Niistä ei voi tulla huonot juhlat.

Eräs ystäväni on menossa naimisiin eli polttarit ja häät on tiedossa.Meidän ystäväporukassa(ollaan pyöritty tyttöjen kanssa lukiosta asti yhdessa) minä olin ensimmäinen joka meni naimisiin ja sen jälkeen joka kesä on joku avioitunut.Toivottavasti "perinne" jatkuu.Näin riittää häitä vielä muutamaksi vuodeksi.

Meille on myös EHKÄ tulossa muutaman viikon päästä koira romaniasta kotihoitoon.Olen liittynyt Kodittomien Koirien Yhdistyksen-kotihoitolistalle ja tänään sain soiton,että muutama ehdokas olisi.Tytöt on pienikokoisia ja kun ne on jo valmiina suomessa saavat yleensä oman pysyän kodin melko nopeasti.Mies ei tosin vielä ole antanut suostumusta,mutta kyllä minä sen kinuan.Tämä on mulle nyt tärkeä juttu.Olen miettinyt johtuuko siitä,että niitä omia lapsia ei saada.Täytyy saada hoivavietti tyydytettyä ja pötkö on kyllä niin mun miehen perään,että se ei juuri minusta välitä kun mies on kotona.Lisäksi joku reppana koiruus romanian kaduilla saa tarhapaikan.

Uskomatonta väittää,että ulkomailta tuodut,pelastetut koirat on ongelmatapauksia kun niitä on ihan suomessakin!

Positiiviset:

1.Mun ei tartte mennä anoppilaan viikonloppuna.Meni viime viikolla NIIN hermot!

2.Mulle on taas kirjastossa oottamassa seuraava Mustan tikarin veljeskunta-kirja

3.Onneksi mulla on ihana mies ja pötkö...en taida muistaa sitä tarpeeksi usein.Anteeksi murut <3

Tätä biisiä mun kannattais kuunnella aina ennen töihin menoa!

Kiitos kaikki ihanat,jotka jaksatte lukea mun ainaisia narinoita *PUS*

Se mikä ei tapa,sattuu ihan saatanasti!

Kävin tänään taas revittämässä viisaudenhampaita. Kaksi ottivat yhdellä kertaa eli oikean puolen ylä- ja alaviisurin. Lääkäri oli päättänyt repien ottaa molemmat ja alahammas tuottikin pienoisia ongelmia. Se oli nimittäin jumalattoman tiukassa.Taisi sen kanssa yli puoli tuntia vierähtää.Kaksi kertaa lisättiin puudutusta ja lopulta hammas piti pilkkoa osiin ennen kuin se antautaui. Kyllä on muutaman tunnin koko oikea puoli päästä puutuneena korvaa ja nenää myöten. Sitten se todellinen kipu alkoikin kun puudutus hävisi.Olen juonut kylmää,ottanut 1mg särkylääkettä ja pitänyt kylmää poskella.Aina se hetkeksi helpottaa.Pelottaajo valmiiksi millanen yö tulee olemaan.Sekin ihmetyttää,että tämmösestä rusikoinnista ei saa kun päivän saikkua.En jukulauta kyllä huomenna mee töihin jos vielä koskee tai en saa nukuttua yöllä.
Hammaslääkäripelkoon tää on kyllä aikamoista treeniä.Ihme että ne avaruustuolin käsinojat on vielä paikallaan tämän päiväisen jälkeen.
Vaan eipä muuta ihmeempiä.Illan jääkiekko-ottelua odotellessa.

Ex:ät on ex:iä hyvästä syystä

Nyt on pakko avautua entisestä kihlatustani,koska löysin hänen minulle kirjoittaman kirjeen  ja nyt vanhat (hyvät ja huonot) ajat pyörii mielessäni.
Kyseinen mies oli oikeastaan ensirakkauteni ja täydellinen ihannemieheni .
Olin vasta 15v. kun aloimme seurustelemaan ja hän muutaman vuoden vanhempi. Yhdessä oltiin yhteensä 8-v.,mutta oli siinä muutamia eroja välillä.Kerran jopa ehdin muuttaa pois yhteisestä kodistamme,mutta yhteisten ystävien häiden jälkeisenä aamuna löysin itseni muualta kun vanhempieni luota ja samana päivänä taisin hakea tavarani takaisin "kotiin"
Rakkautta meillä oli varmaan jopa enemmän kuin nykyisen aviomieheni kanssa,mutta näköjään se ei aina riitä.Kaksi synkkää ei vaan toimi. Tai ei ainakaan meillä sitten loppupeleissä toiminut.Nyt kun ajattelen millaista elämä nyt olisi, jos olisimme jatkaneet yhdessä,en usko että olisin enää tässä ulottuvuudessa.Ihan sooperia siis sanonta "All you need is love".
Lopullisesti taisimme erota minun aloitteestani.Aina ne eroaloitteet taisi tulla minulta.Sitten sain muutamia viikkoja kestää itsemurhauhkailuja.Kumpikaan ei kuitenkaan ollut niin vahva,että olisi oikeasti pystynyt päästämään irti.Nähtiin muka kavereina kahvitelle...just joo!
Mies on valtavan taiteellinen.Piirtää,kirjoittaa,laulaa,soittaa...vaikka mitä.Minulla on monia piirustuksia,yksi minulle lahjaksi tehty laulu cd:llä ja kirjeitä.En ole halunnut niitä hävittää,mutta olen vienyt kaikki vanhempieni luo...paitsi tuon yhden kirjeen,joka vaan päätti pompata esiin.
Lopullinen ero meille taisi tulla kun tapasin aviomieheni.Sen jälkeen emme ole juuri edes nähneet.Nykyään tällä miehellä on kihlattu ja yksi yhteinen lapsi naisen kanssa.Silloin kyllä murruin hetkeksi pienen pieniksi palasiksi kun kuulin,että hän saa lapsen.En ole katkera tai muuta,mutta minua alkoi kirjeen luettuani harmittamaan todella kovin se,että hän ei enää halua olla edes kaveri kanssani.Ei vastaa koskaan jos laitan viestiä esim. facebookissa tms.Nyt kun olemme olleet erossa jo 6-vuotta toivoisin todella,että minulla olisi sellainen ihminen ystävänäni.Tietysti mahdollista on,että puolisomme ei olisi kovin mielissää  asiasta.
Olipa sepustustus...ehkä TÄMÄ biisi auttaa ymmärtämään hieman mitä ajan takaa.

Morkkis

Kuva taitaa jo kertoa asiani.Nukuin viime yön huonosti ja olin aamulla niin väsynyt,että en jaksanut mennä töihin.Nyt sitten harmittaa kun olin niin saamaton.Olisi vaan pitänyt raahautua töihin koomailemaan.Aina se morkkis sieltä tulee kun pää sanoo,että kyllä töihin pitää mennä,vaikka mikä olisi ja ei ole riittävän hyvä syy olla pois kun ei vaan jaksa.Seuraavaksi pää alkaa sanomaan,että en oikeasti ole masentunutja ahdistunut,vaan pelkästään laiska.Laiska paska kun makaan sohvalla.Ihania ajatuksia...yrjöttää!

Mä yrjötän itseäni...sisäisesti ja ulkoisesti.Olen antanu itseni lössähtää ihan totaalisesti.Herkuttelen kun on paha olo.Eipä juuri tee mieli peiliin katsoa kun silmänaluset on mustat,naamassa näppyjä,tukka pystyssä...joko näette mut?Ihan kamalaa!Mut kun ei jaksa välittää kotipäivinä.Töihin mennessä pakkeloin,ettei kukaan (muka) näkisi,että voin huonosti.Oikeestaan se on osa ongelmaa.Peitän kaiken ja uskottelen muille (ja itselleni),että kaikki on hyvin ja kun romahdan niin kaikki ihmettelee että en näytä yhtään huonolta.

Olen salailun mestari.Pidinhän hyväksikäytönkin itselläni monia vuosia.En juurikaan osaa valehdella tai ainakin olen aina jäänyt kiinni kun olen yrittänyt :P Ainakin mun mielestä salailu ja valehtelu on eri asia.Mitä mieltä te olette?Vai yritänkö vaan vakuutella itselleni jotain...?

Alkaa olemaan aika sekavaa tekstiä.Näpyttelen vain ajatuksia jotka päässä pyörii.Olen pahoillani,jos tässä tekstissä ei ole mitään järkeä ja tuhlaan vain lukijoiden aikaa.Olipa itsesääliä täynnä tuokin lause.Ehkä oli tosiaan hyvä,että jäin kotiin.Olisin kuitenkin ollut vessassa itkemässä kun pojat "kiusaa".

Eipä ole kovin hohdokkaita suunnitelmia viikonlopuksi. Mieli tekisi mennä jonnekin ihanaan paikkaan piknikille.Mussuttaa jotain hyvää sapuskaa,nauttia auringosta ja vaan olla miehen ja pötkön kanssa.Vappukin meni anoppilassa klapeja tehdessä.Aina ihan paskana kun siellä käy...vitsi,vitsi.OIKEESTI!

No,josko tässä saisi viikonlopun hieman lepäiltyä ja tehtyä jotain mukavaa niin uskon,että jaksan taas maanantaista keskiviikkoon tehdä töitä. Ihana helatorstai tulee ja pelastaa!Perjantainkin työnantaja on vielä armahtanut vapaapäivällä.JEI!

Positiiviset:

1. perjantai

2. aurinko

3. Olen taas löytänyt musiikin. Koko ajan on oltava jotain soimassa.Musiikki on IHANA,joten laitetaan teillekin. TÄSSÄ

Ahdistus,vitutus,masennus

Fantasiointi tästä maailmasta poistumisella on ollut useasti mielessä tällä viikolla.Todellista vaaraa sillä,että tekisin oikeasti itselleni jotain,ei ole.Ajatusket vaan pyörii sitä rataa,että pääsispä täältä pois,voi kun joku ajaisi vahingossa autolla mun yli tai tapahtuisi jokin muu onnettomuus.Merkkejä masennuksesta...niin tuttu juttu jo.
Oma masennukseni on kai yhdistelmä stressiä,surua,painajaisia ja mulkkuja ihmisiä viikolla ympärillä joka saatanan päivä.
Tosin tuntuu,että nyt on muillakin jonkinlaista kevätmasennusta liikkeellä.Useat vaikuttavat (tai ehkä se on taas mun omassa päässä) väsyneiltä,stressaantuneilta ja etenkin vittuuntuneilta.Kaikeksta pitää valittaa ja pienistä asioista pitää tehdä HIIIIIIIRVEEEEEÄ draama.En jaksa!Painukoon vittuun kaikki! (paitsi mun omat murut,tietty <3)

Perjantaisesta työ-draamasta on menty yli.Tarkoittaen lähinnä sitä,että sen vain annettiin olla.Vaikkakin myymälämme henkilökunnan tiloihin oli ilmestynyt kirkkaan keltainen sääntölappu...koskien toki koko henkilökuntaa....RIGHT!

Olen pyrkinyt keksimään työpäivän jälkeen mahdollisimman paljon toimintaa,että en pääsisi punomaan itsemurhajuonia kotona.Lähinnä olen tavannut ahdistusryhmäläisiä.Ollaan kyllä puhuttu paljon muustakin kuin ahdistuksesta ja masennuksesta.Tänäänkin olisi tarkoitus lähteä vähän pyörähtämään jossakin erään ryhmäläisen kanssa.Olen toki tehnyt pidempiä lenkkejäkin pötkö kanssa ja helliny&kelliny sen kanssa.

Yöisin onkin tullut katseltua oikein kunnon kauhufilmejä.Suurin osa niistä kyllä liittyy parisuhteeseen,vaikka meillä onneksi menee ihan normaalisti (hyvin on jokseenkin liian positiivinen sana tällä hetkellä mun sanavalikoimaan).Näen aina niitä samoja jättämis-unia, joissa mieheni vaan lähtee jonkun toisen naisen matkaan tai toinen on,että löydän tietokoneelta jotain lemmenlurituksia toisen naisen kanssa.
Se unien suru ja ahdistus jää päälle päikälle päivään asti,vaikka todellisuudessa minkäänlaista totuuspohjaa ko. asioille ei ole...vai voisiko olla?Olisihan se kuitenkin mahdollista...periaatteessa ainakin...ja tässä sitä taas ollaan.Hyppäämässä noidankehään...HipHei vaan!

Jaa,kai se on alettava valmistautumaan töihin menoon...fyysisesti ja etenkin henkisesti!Toivottavasti kaikilla tulee joka tapauksessa ihan mukava päivä.
Haluain vielä sanoa kaikille,jotka blogiani seuraa:Olette minulle tärkeitä ja annatte voimaa purkaa näitä asioita ulos itsestäni,Kiitos <3 *pus*

Mariska&pahat sudet: Kuolema on kalamies 

Eilen hyvemmin,tänään huonommin.

Kirjoitin eilen aivan ultimate-hyvän postauksen,mutta se perkele meni ja katosi ennen tallennusta tai julkaisua. Kyllä meinasi itku tulla.Voin nyt pääpiirteittäin kirjoittaa saman sisältöisen jutun.Lupasin itselleni eilen,että tänään klo. 15.00 kömmin ylös täältä synkästä poterosta, olen positiivisempi ja energisempi.Valitsin tämän päivän ja kellonajan sen takia,että työvuoro loppui klo. 15.00 ja viikonloppu alkaa,mutta myös sen takia,että minulla oli eilisestä asti aikaa sopeutua ajatukseen.Tämä ilosuudenmultihuipentuma-tapahtuman oli tarkoitus kestää yhden viikon.Liian isoja panoksia ei kannata laittaa heti alussa likoon.Tuollainen päätös syntyi eilen...

Iloinen,energinen ja positiivinen minä...

Tänään olikin jo uusi päivä ja uudet kujeet.En ollut normaaleissa työtehtävissä,koska joka toinen perjantai meillä on ns. ryhmäpäivä eli me mielenterveyskuntoutujat kokonnumme ja teemme jotain mukavaa...YEAH,RIGHT!Aamulla tehtiin aarrekarttaa.Leikkaa,liimaa,askartele.Syömästä tullessamme eräs oikeassa työsuhteessa oleva keski-ikäinen mieshenkilö,joka suht läheisesti liittyy tekemääni työhön kailottaa kaikkien kuullen ulkona,miten olen tössinyt erään työjutun.VITUN KIVA JUTTU!Ei riitä,että pitää kaikkien kuullen asia ilmoittaa vaan pitää vielä läjäyttää se perjantaina, että varmasti menee vloppu piloille ja tosiaan vielä ryhmäpäivänä,jolloin en pääse asiaa selvittämään.

Ryhmäpäivämme jatkui eläinsuojeluyhdistyksen kissatalolla,jossa nyyhkin ja paijailin kissoja.

En siis todellakaan aloita mitään positiivisuuspaska-viikkoa.Positiivisuus on perseestä ja aina kun luulen,ettei alemmas voi päästä,joku kusipää heittää lapion,että antaa mennä vaan.Jos tässä hengissä selviää niin se saa riittää!

Nyt täytyy löytää,joku paska biisi vielä...Tässä!Siis voisko joku mulle selventää,että mitä jukuliste tässä maailmassa tapahtuu?!?

Paniikki koirapuistossa

Olimme tänään koko perhe koirapuistossa. Käymme siellä lähes joka päivä kun miehelläni on aamuvuoro töissä. Pötkö osaa jopa tiettyyn aikaan alkaa vaatimaan lähtemistä. Viime aikoina olen itse ollut harvemmin mukana, mutta tänään pojat tulivat hakemaan minut suoraan työpaikalta ulkoilemaan. Puistossa ei vielä mennessämme ollut ketään, mutta hieman ennen neljää porukkaa yleensä valuu paikalle, kuten nytkin. Pötkön lisäksi paikalla oli 2 isompaa koiraa. Emme oikein kukaan huomannut mitä tapahtui, mutta äkkiä toinen isoista koirista oli Pötkön päällä hampaat nahkassa kiinni. Itse olin niin shokissa, etten osannut kuin repiä toista koiraa pois omani päältä, joka huusi ja vikisi mahdottomasti. Sain jopa tungettua käteni väliin niin, että sormissa on nirhaumia. Lopulta koira saatiin irti ja Pötkö luikki pakosalle. Otin ressukan syliini ja aloin tutkia vahinkoja. Löysin kaulasta pikkurillin mentävän aukon. Lähdimme saman tien eläinlääkärille ja onnistuimmekin löytämään paikan jonne pääsi heti. Tikkejä ei tarvittu vaan hoidoksi saatiin antibioottikuuri ja haavaa pitää suihkutella muutaman kerran päivässä. Kysyin tarvitseeko haavaa jotenkin varoa ja koska vastaus oli ei, päätimme mennä takaisin puistoon, ettei Pötkölle jää pelkoa sinne menosta. Purreen koiran omistaja oli jättänyt eräälle naiselle puhelinnumeronsa, että voisin ottaa yhteyttä. Pötkö temmelsi normaaliin tapaansa menemään muiden kanssa eli pahempia pelkotiloja ei näyttänyt jääneen. Luulen kyllä, että kiertää silti purreen koiran kaukaa. Laitoin viestiä koiran omistajalle, joka oli kovin pahoillaan tapahtuneesta ja lupasi maksaa lääkärikulut. Kehoitin vielä tosiaan keskittymään koiran koulutukseen,koska kyseessä on vielä alle vuoden ikäinen koira. Uskon, että mahdumme kuitenkin edelleen samaan puistoon. Suihkutin Pötkön kotona ja sohvalla sitä kuivatessani huomasin, että reikiä olikin kolme. Kaulassa, melkein poskessa ja ihan silmäluomessa. On se ollut ihan liki, ettei silmälle ole käynyt kuinkaan. Nyt Pötkö on kyllä jo oma itsensä. Syö luuta ja kömpii syliin. Lääkkeetkin tuolle ahmatille on helppo antaa. Itse taidan olla asiasta kaikkein järkyttynein. Se koira vaan on niin tärkeä perheenjäsen!

Kamala maanantai

Maanantait on usein paskoja, mut tää oli pahin vähään aikaan noin niinkuin töiden puolesta. Tiedossa oli jo valmiiksi,että tiskien parissa menisi koko päivä, mutta tiedossa ei ollut, että muut "työkaverit" olivat muuttuneet täys mulkuiksi! Se ei vielä ole siis tarpeeksi paha,että työskentelen neljän itseäni muutamia vuosia nuorempien pojanmulkeroiden kanssa. Olen henkisesti jotenkin paskassa tilassa ja ei tänäänkään paljon tarvittu niin jo olin vessassa itkemässä. Yleensä tätä tapahtuu kerran tai kaksi viikon aikana eli nyt joko on viikon kiintiö täynnä tai tästä on tulossa TODELLAKIN paska viikko. Olen sanonut asiasta työvalmentajalle,mutta vastaus on lähinnä pojat on poikia-tyylinen. Mun mielestä tää ei kamalasti edistä mun kuntoutumista. Vai onko vika vaan minussa? Otan asiat liian vakavasti ja annan niiden vaikuttaa itseeni. Kunpa saisinkin itseeni sellasen kunnon kiukun päälle ni pojat olis korvat punaisina! Monessa asiassa oon tosi "Mulle ei vittuilla"- asenteella,mut en tiiämiten tää on menny näin ja tosiaan nuorin pojista on jonku 20v. ja vanhimmat 25v. Eipä paljon huvita huomenna töihin mennä. Tiedän et ne huomas mun kollottaneen...sekin vielä! Nyt ne tasantarkkaan tietää mistä naruista vedellä.VITTU!

Viikonloppuna tuli puhdistettua ilmaa miehen kanssa. Tai lähinnä minä puhdistin. Luulenpa, että tuokin vaikutti tämän päiväiseen. Niin se yleensä menee, että minä riitelen ja mies on hiljaa ja käsittääkseni näin on monessa muussakin kodissa. Mikä siinäkin hommassa mättää? 

Oli viikonlopussa jotain hyvääkin. Kävin Ikeassa ostamassa kaikenlaista pientä (turhaa) kivaa. Shoppailuterapia on ehdottoman toimiva keino ehkäistä/taltuttaa paskaa oloa. Koitan kuitenkin pitäytyä pikkuriikkisissä ostoksissa.
Kävin myös mökkisaunassa. Siellä on maailman parhaimmat löylyt. Avantoon minua ei saa kun kilon palasina...Hyi! Uin kun vesi on 25 asteista.

Ostoshelvetti vai terapiaa?

Positiiviset saa tältä päivältä jäädä väliin,sori.

Biisi onpi tässä ja jatketaan edelleen kotimaisen parissa.

Emälätä-Elämätä

Kävin tänää mielenterveyspolin lääkärillä hakemassa jatkoa B-todistukselle. Aika oli klo.14.30 ja lääkäri oli hiukan myöhässä. Ulkona (poli sijaitsee hissitalon 3 kerroksessa) koko talosta olin klo 14.40. Sanoisin että tehokasta, mutta mitä sitä hullulle jaarittelemaan. Se voisi vielä alkaa avautumaan...

Huomasin tänään töissä, että yksi tärkeä opeteltava asia on unohtaa toisten asioista huolehtiminen ja keskittyä vain omiin hommin. Mun psyyke ei kertakaikkiaan kestä ohjastaa uutta työntekijää koko ajan joka seisoo tumput suorina,vaikka ensimmäisellä viikolla asiat on käyty läpi. Mietin vaan kuuluuko kuntouttavassa työtoiminnassa olevan kuinka erinomaisesti "perehdyttää" uutta työntekijää? Itse sain perehdytyksen työvalmentajalta. Muuten töissä on ihan mukavaa. Sieltä vaan tarttuu mukaan kaikenlaista tavaraa. Kotiin on päätynyt jo 2 vakosamettista 70-luvun nojatuolia, mikro, retro-patja, polaroid-kamera ja kampauspoydän laatikko-osa joka on tarkoitus tuunata. Aina välillä tulee aarteita. Onneksi nämä ovat halpoja tavaroita! Olen myös päässyt pienesti toteuttamaan oman alani hommia kun olen verhoillut tuoleja ( tai eka tuoli on meneillään) uudestaan. Se on mukavaa näpertämistä.

Kotona en kyllä saa mitään aikaiseksi. Sen verran päivän jälkeen jaksan, että vien Pötkön n. tunnin lenkille. Telkkarin katsominenkin vaatii liikaa keskittymistä. Sitten vaan makaan sohvalla ja pelaan pelejä, joissa ei tarvitse ajatella mitään. Sen verran osaan armahtaa itseäni, että kaikenlaiset siivoamiset osaan jättää viikonlopulle.

Nyt todellakin odotan kesää ja kärpäsiä jo. Lämmintä ja aurinkoa. Muutama mukava tapahtuma on tiedossa. 3 ystävääni pitää yhteiset syntymäpäiväbileet seurantalolla keskellä metsää ja myöhemmin kesällä on taas yhden ystävän häät. Saa nähdä tuleeko taas käsky, että laulaa pitää.

Tämmösen maiseman miä näen jo sieluni silmin. 

Päivän positiiviset:

1. Ei mennyt liian kauaa siellä lääkärissä

2. Huomenna on perjantai

3. Mulla on Coca-Cola Zeroa...nami!

Sitten se viisu. Hittolainen kun niiden kanssa on ollut nihkeää viime aikoina, mut nyt pinnistelen...

OI, TÄÄ ON HELMI!!

Uusi viiko, vanhat murheet

Eli mitään mullistavaa ei ole kerrottavana. Olo on jotenkin hieman alavireinen. Pienet asiat vituttaa ja saa liian suuret mittasuhteet. Olen aikaisemmin luvannut, että en tän kämpän siivoamis-asioista kirjoita,mutta sen verran sanon, että niilläkin on osuutta asiaan. Tai ehkä se on se, että koen joutuvani vähän liian koville kodin ja kuntouttavan työtoiminnan kanssa. Töissäkin joutuu uusia työntekijöitä neuvomaan kädestä pitäen, vaikka omassakin jaksamisessa on ongelmia.Työtunnitkin lisääntyivät ja se väsyttää. Entisessäkin työajassa oli jaksamista. Ehkä tilanne korjaantuu viikon kuluessa...toivottavasti!

Sitten ne perkuleen vaikeet positiiviset jutut:
1. Tänään ei tullut lisää laskuja
2. Selvisin sunnuntaisesta krapulasta hengissä
3. Tätä päivää ei ole enää kovin paljon jäljellä.

Ei huvita edes linkittää mitään biisiä...

Merkitty nainen

No joo... otsikko viittaa mun 2 uuteen tatuointiin. Olen jo piiiitkään halunnut muutaman kuvan lisää ja nyt viimein sain ne! Tosin kyseessä on vain pienet tekstit molempiin ranteisiin, mutta rakastan niitä jo nyt.
Olen ehkä jo aikaisemmin kertonut olevani viiltelevää sorttia ja etenkin viime aikoina on ollut oloja, että ranteiden viiltely on käynyt mielessä. Tämä oli nyt eräälainen varotoimi. Ei noin kivoja tatuja voi pilata!

Mitä mieltä te olette tästä kellojen veivaamisesta? Minuun se ei onneksi juurikaan vaikuta paitsi jos joku on jättänyt kaikki kämpän kellot väärään aikaan. Onneksi kännykkä sentään osaa päivittää itse kellon. Vaan tuntuu tämä yhden tunnin vekslaaminen varsin turhalta. 
Lumet alkaakin olla jo kaduilta sulaneet. Vielä kun tulisi LÄMMIN! Tänään taas sai koirapuistossa tunnin hytistä. Varjossakin vielä melkein koko puisto...PLAAH. Olenpa nyt kova valittamaan, mutta tuskinpa kukaan joka tätä blogia lukee odottaa mitään riemun ilotulitusta.

Vaan on mulla vielä kivojakin juttuja tulossa. Ahdisteluryhmäläisten kalsarikänni-ilta, ystävän polttarit & häät vähän kesemmällä.Täytyy varmaan jo nyt alkaa asustusta miettimään, että ei tule hätäpaniikki.
No niin, palaamisiin.

Päivän biisi on TÄSSÄ

Positiivista:
1. Uudet tatut
2. Kevät ja kohta tulee ruojo ja leskenlehdet ja pääsee mökille uimaan ( ainakin sitte ku vesi on 25 asteista!)
3. Tein töissä löydön ja olen onnellinen polaroid-kameran omistaja.

Mun kädet on jokseenkin samaa luokkaa :(

Hei ystäväiseni!

Kamalaa kun oon ollu laiska ja jättänyt postailun ihan tyystin! Kaikenlaista on TAAS sattunut ja tapahtunut...

Ensinnäkin isoin asia on jo aikaisemmin mainitsemieni "töiden" aloittaminen. Siellä on ollut ihan mukavaa ja yllättävän nopeasti olen taas saanut kiinni siitä ns. normaalista päivärytmistä. Olen tutustunut moooooniin uusiin ihmisiin ja ihaniin retro-tavaroihin. Työskentelen siis kierrätyskeskuksessa... ja muutama tavara on kyllä löytänyt uuden kodin meiltä. Pötkökin on ollut mielissään kun aina välillä tuon sille jonkun hylätyn pehmon. Aloittaessa vähän jännitti juurikin tuo pötkön suhtautuminen, mutta tosi kiltisti on poika hengaillut ( tarkoittaa jalat kohti kattoa nukkumista poikittain meidän sängyssä) yksin kotona.

Viime vuosi oli mulla paskin vuosi pitkään aikaan. Tuntui että kaikki meni täysin päin helvettiä ja ikäviä asioita vaan tapahtui toistensa perään. Olenkin yrittänyt aloittaa tämän vuoden ihan puhtaalta pöydältä. Nämä fyysiset vastoinkäymiset eivät vaan mun kohdalla ota loppuakseen. Tällä hetkellä on viisaudenhampaiden vuoro. Yksi on jo revitty eli enää 3 jäljellä. Alahampaat luultavasti joudutaan poistamaan kirurgisesti. Kävin viime viikolla röntgenissä ja poistoaika on toukokuussa.
Sitten on edelleen tämä munasarjakysta, jota tarkkaillaan.Kävin viime viikolla gynellä ja kysta oli muuttunut 2 lokeroiseksi. Olen ymmärtänyt, että mitä enemmän lokeroita on sitä todennäköisemmin se on pahalaatuinen. En sitten tiedäkuinka monta niitä lokeroita voi olla. Nyt sain kuitenkin ajan sellaiselle lääkärille, joka suorittaa leikkauksia ja aion käyttää kaikki keinot, että saan sen poistamaan ainakin kystan jos ei koko munasarjaa suostu poistamaan. No, se vaivoista...

Ihanaa kun aurinko on alkanut jo lämmittämään ja on valoisaa iltaan asti! Toisaalta paskaa kun on liukasta, näkee miten likaiset ikkunat on, miten pöly kiiltää ja leijuu kotona ja Pötkön saa aina pestä lenkin jälkeen. Mukavaa kuitenkin kun paistaa...tulee kesä ja kärpäset.

Mitäs vielä on tapahtunut...? Ai niin, olin viikon talvilomalla sarastamassa flunssaa Levillä. Sen kerran kun jonnekin pääsee...! Kävin kuitenkin muutaman kerran rinteessä ja kerran hiihtämässä. Oli muuten kiva reissu ja mökki oli kiva. Kotona olin edelleen kipeä ja lääkäri kertoikin lopulta, että mulla on Angiina. Se kai tuli vähä niinku jälkitautina. No, nyt on flunssa mennyttä ja kai me mennää ens vuonna uudestaan Leville. On muuten aika puuduttavaa istua semmoset 12h autossa. Viikkoa lyhyemmäksi ajaksi en kyllä lähtisi noin kauas.

Pää on ollut yllättävänkin hyvässä kunnossa. Mun ahdistuslääkitystä muokkailtiin uuusiksi ja nyt on kyllä toimiva ja halpa lääke...semmonen kun Rivatril. Olen jättänyt ( ihan noin vaan ilman lääkärin lupaa) kalliin Lyrican pois ja ihan oon hyvin pärjännyt ilman minkäänlaisia vieroitusoureita.

Nyt tässä kaikki tällä kertaa, mutta lupaan postailla ainakin kerran viikossa tästä eteenpäin.

Hyvää Pääsiäistä lukijoilleni!

Ei kuitenkaan unohdeta 3 positiivista...
1. Toin töistä muutamia leffoja, joita en ole nähnyt
2. Lähden ostoksilla käymään ahdistusryhmä-kaverin kanssa.
3. Menin tänään reippaasti töihin, vaikka eilen oli kamala kollotuspäivä

BIISI: Tässä taas yksi mahtava laulu Annalta