6.5.2013

Ex:ät on ex:iä hyvästä syystä

Nyt on pakko avautua entisestä kihlatustani,koska löysin hänen minulle kirjoittaman kirjeen  ja nyt vanhat (hyvät ja huonot) ajat pyörii mielessäni.
Kyseinen mies oli oikeastaan ensirakkauteni ja täydellinen ihannemieheni .
Olin vasta 15v. kun aloimme seurustelemaan ja hän muutaman vuoden vanhempi. Yhdessä oltiin yhteensä 8-v.,mutta oli siinä muutamia eroja välillä.Kerran jopa ehdin muuttaa pois yhteisestä kodistamme,mutta yhteisten ystävien häiden jälkeisenä aamuna löysin itseni muualta kun vanhempieni luota ja samana päivänä taisin hakea tavarani takaisin "kotiin"
Rakkautta meillä oli varmaan jopa enemmän kuin nykyisen aviomieheni kanssa,mutta näköjään se ei aina riitä.Kaksi synkkää ei vaan toimi. Tai ei ainakaan meillä sitten loppupeleissä toiminut.Nyt kun ajattelen millaista elämä nyt olisi, jos olisimme jatkaneet yhdessä,en usko että olisin enää tässä ulottuvuudessa.Ihan sooperia siis sanonta "All you need is love".
Lopullisesti taisimme erota minun aloitteestani.Aina ne eroaloitteet taisi tulla minulta.Sitten sain muutamia viikkoja kestää itsemurhauhkailuja.Kumpikaan ei kuitenkaan ollut niin vahva,että olisi oikeasti pystynyt päästämään irti.Nähtiin muka kavereina kahvitelle...just joo!
Mies on valtavan taiteellinen.Piirtää,kirjoittaa,laulaa,soittaa...vaikka mitä.Minulla on monia piirustuksia,yksi minulle lahjaksi tehty laulu cd:llä ja kirjeitä.En ole halunnut niitä hävittää,mutta olen vienyt kaikki vanhempieni luo...paitsi tuon yhden kirjeen,joka vaan päätti pompata esiin.
Lopullinen ero meille taisi tulla kun tapasin aviomieheni.Sen jälkeen emme ole juuri edes nähneet.Nykyään tällä miehellä on kihlattu ja yksi yhteinen lapsi naisen kanssa.Silloin kyllä murruin hetkeksi pienen pieniksi palasiksi kun kuulin,että hän saa lapsen.En ole katkera tai muuta,mutta minua alkoi kirjeen luettuani harmittamaan todella kovin se,että hän ei enää halua olla edes kaveri kanssani.Ei vastaa koskaan jos laitan viestiä esim. facebookissa tms.Nyt kun olemme olleet erossa jo 6-vuotta toivoisin todella,että minulla olisi sellainen ihminen ystävänäni.Tietysti mahdollista on,että puolisomme ei olisi kovin mielissää  asiasta.
Olipa sepustustus...ehkä TÄMÄ biisi auttaa ymmärtämään hieman mitä ajan takaa.




3 kommenttia:

  1. Swe on harmi ettei hän vastaa koska monta kertaa eron jälkeen ihmiset ajattelevat (kykenevät ajattelemaan) sitä elettyä suhdetta objektiivisemmin ja kumpikin pystyy myöntämään asioita eri lailla kuin suhteen aikana. Voihan sitä olla kaveri eron jälkeen mutta minun on tunnustettava että exäni ovat minulle kuolleita ihmisiä - en halua olla heidän kanssaan sillä se hetki on ollut ja mennyt aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ..mikään swe vaan se

      Poista
    2. Enpä minäkään muita entisiä kaipaa :D En ole löytänyt yhtään ihmistä,jonka kanssa mulla olis YSTÄVÄNÄ niin paljon,että miksi ei oltaisi kavereita vaikka ei parina toiminutkaan? Voihan se olla,että mikään ei enää toimisikaan ja ihmiset muuttuu.En kuitenkaan aio enää yrittää ottaa yhteyttä,koska toinen ei selvästikään halua olla tekemisissä.Tää tais olla niitä pakko saada purkautua-asioita...tai jotain :P

      Poista