14.5.2013

Se mikä ei tapa,sattuu ihan saatanasti!

Kävin tänään taas revittämässä viisaudenhampaita. Kaksi ottivat yhdellä kertaa eli oikean puolen ylä- ja alaviisurin. Lääkäri oli päättänyt repien ottaa molemmat ja alahammas tuottikin pienoisia ongelmia. Se oli nimittäin jumalattoman tiukassa.Taisi sen kanssa yli puoli tuntia vierähtää.Kaksi kertaa lisättiin puudutusta ja lopulta hammas piti pilkkoa osiin ennen kuin se antautaui. Kyllä on muutaman tunnin koko oikea puoli päästä puutuneena korvaa ja nenää myöten. Sitten se todellinen kipu alkoikin kun puudutus hävisi.Olen juonut kylmää,ottanut 1mg särkylääkettä ja pitänyt kylmää poskella.Aina se hetkeksi helpottaa.Pelottaajo valmiiksi millanen yö tulee olemaan.Sekin ihmetyttää,että tämmösestä rusikoinnista ei saa kun päivän saikkua.En jukulauta kyllä huomenna mee töihin jos vielä koskee tai en saa nukuttua yöllä.
Hammaslääkäripelkoon tää on kyllä aikamoista treeniä.Ihme että ne avaruustuolin käsinojat on vielä paikallaan tämän päiväisen jälkeen.
Vaan eipä muuta ihmeempiä.Illan jääkiekko-ottelua odotellessa.






1 kommentti:

  1. Meni oikein kylmiä väreitä kun ajattelin sun fiiliksiä käsittelyn aikana, enkä todellakaan suosittele töihin menoa ellei ole ihan pakko. *Hrrhh* Toivotaan ettei kipu ei kuitenkaan jää vaivaamaan.

    VastaaPoista