"Hyvä potilas"-syndrooma

Meinasin muutama päivä sitten postata niistä osaston mahtavista säännöistä,mutta annan sen vielä muhia.
Olen tutkiskellut itseäni ja huomannut omaavani ns. "Hyvä potilas"-syntrooman. 
Miten se ilmenee:
* En häiritse hoitajia,jos heillä näyttää olevan joku tekeminen kesken.
* En juurikaan pyydä mitään,mikä ei ehkä juuri sillä hetkellä ole täysin akuuttia.
* Pysyttelen mahdollisimman näkymättömänä.
* En pyydä omahoitajaa keskustelemaan vaikka jokin asia painaisi mieltäni.
* En todellakaan mene häiritsemään hoitajia kahvi-/ruokatauoilla.
* En ylipäätään kyseenalaista mitään.
Tiedostan,että tässä mennään metsään ja pahasti. Olenkin päättänyt opetella tämän loppuajan osastolla olemaan POTILAS. Maksava asiakas, joiden "hoitamisesta" hoitajat saavat palkkaa.
Omahoitajani on onneksi ihana keski-ikäinen sairaanhoitaja,joka varmasti on nähnyt kaikenlaista.

Mistä tämä aihe nyt kumpusi on eilinen vittusaatanaperkele-kokemus. Äitini oli tulossa melkein tunnin matkan päästä katsomaa minua. Nuorehko hoitaja päästi hänet sisään ja ohjasi vierashuoneeseen. Jossain vaiheessa sain viestin äidiltä "onko teillä ruokailu?". Ajattelin hänen olevan pian perillä ja vastasin,että puolen tunnin kuluttua. Seuraava viesti oli "oon oottanu puoli tuntia täällä vierashuoneessa". JUMALAUTA!!!!
Kipitin kansliaan ja kysäisin odotaako joku minua vierashuoneessa? Kyseinen nuori hoitaja vaan totesi "Oho, unohdin että sulle on siellä vieras". MITÄ VITTUA!!!!???
Idiootti oli ihan, että oho,hups. Voin sanoa että siinä vaiheessa mun korvista pössysi savu ja silmissä sumeni. Olin (ihme kyllä) rauhallinen ja omahoitajani vei minut vierashuoneeseen...sinnekään kun ei ilman avainta pääse. Omahoitajani pahoitteli asiaa ja tuntui oikeastaan olevan harmissan asiasta ja jäi vielä hetkeksi juttelemaan kanssamme minun voinnistani yms.
Puolen tunnin kuluttua kun meillä oli se päivällinen tämä nuori hoitaja tuli pyytämään minut syömään ja pyysin täysin sillä "oho,hups"- asenteella anteeksi. Totesimme äitini kanssa, että tytteli ei todellakaa oikeasti ollut pahoillaan.
Söin nopeasti ja menin takaisin vierashuoneeseen. Minua harmitti niin lujasti,mutta keskustelu kääntyi onneksi muihin asioihin.
Äitini lähdettyä menin kansliaan ja siinä kaikkien muiden hoitajien kuullen annoin paukkua...asiallisesti tietenkin :) mutta niin että kantani tuli todellakin selväksi...ja mitä tapahtui? Tytteli ei edelleenkään tajunnut pointtia...jumalauta mikä idiootti!!!
Yö meni kyllä pipariksi koska olin edelleen suuttunut, vaikka tiedänhän minä ettei tommosia kannata alkaa hautomaan. Sen kyllä päätin,että sille pissipäälle en enää puhu sanaakaan!

Tämä kuva kaiketi kertoo tunteeni ko. hoitsua kohtaan!!!

Nyt onkin soinut TÄMÄ biisi melkein jatkuvasti mun soittolistalla <3

Onko pakko jos ei jaksa?

Tänää tämmönen olo. Ei vaan jaksa mitään,saatana! Ei edes olla pystyssä. En oo vielä kokeillu onko täällä millanen natsi-meininki ton nukkumisen kanssa. Eihän sitä voi väkisin pysyy hereillä ku kaiken maailman mömmöt on sekottamassa aivoja!
Ulkona sataa ja on hiton liukasta...eli sinne ei voi mennä! 
Vaikuttaisinkohan toimeliaalta,jos menisin suihkuun...? Lämmin suihku...me like!
Hih, täällä on määritelty aika milloin saa neuloa :) Huvittavuutta. Halutaan,että potilailla on mielekästä tekemistä, mutta niitä ei kuitenkaan anneta tehdä kuin 2 tuntia päivässä! Saan tänään lisää lankaa. Kyllä se yksi sukka 2 tunnissa syntyy. Koko perhe saa siis sukat joululahjaksi :-P Päätin jo, että kaikki veronpalautukset käytän itseni hemmotteluun. Itsekäs paska oon!
Tää oli ehkä turha postaus,mut nyt ei vaan jaksa. Sori kaverit <3

Biisin saatte...tässä. A.D.Dn tilalle voi mun tapauksessa laittaa kaksikaistaisen mielialahärön :-P

Edelleen osastolla...

Täällä sitä aikaa vietellään edelleen. Vaan eipä ole tarvinnut tekemistä juurikaan yrittää keksiä. Univelkaa taitaa olla ja luulen että Levozin-lääkkeellä on osuutensa asiassa.
Viikonloppu,etenkin eilinen, oli aivan järkyttävä päivä. En ole koskaan ennen kokenut niin voimakkaita itseinhon- ja -vihan tunteita. Vihaan kaikkea mitä tämä sairaus on saanut minut tekemään itselleni ja läheisilleni.
 En kestä sitä, että minulle tärkeä ihminen ei antanut anteeksi hypopäistä koheltamistani. Pyysin tältä ihmiseltä anteeksi ja vastauksessaan hän ilmoitti,että "ei kiinnosta" ja "haluanko todella,että hän joutuu muuttamaan sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa?". Se meni suoraan läpi...sydämestä nimittäin.
Eilen siis tajusin senkin,että tähän on vaan totuttava,jos en halua elää neljän seinän sisällä, ympärilläni ainoastaan ne ihmiset jotka olen tuntenut vuosia ja jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ei sillä etteikö se tavallaan riittäisi minulle!

Tänään minulle tehtiin jonkinlaista kuntoutussuunnitelmaa lääkärin kanssa. En tiedä tekikö se minusta sen viisaanpaa asiani suhteen. Diagnoosi siis todettiin oikeaksi, lääkitys todettiin toimivaksi, minut kehoitettiin vaan hyväksymään itseni ja sairauteni. Muutama asia mistä olen NIIN ONNELLINEN on:
1. Olen aikaisemmin kertonut endometrioomasta ja kystasta ja syöpäriskistä yms. Lääkäri lupasi ottaa yhteyttä naistentautien polille ja antaa oman näkökulmansa asiassa, että viimeinenkin munasarjani poistettaisiin. Suurin syy on täysin hormonaalinen, joka jos mikä on yhteydessä psyykeeseen. Poiston jälkeen voisin aloittaa hormonihoidon (käytännössä minulla olisi vaihdevuodet 30-vuotiaana) ja mielialani tasoittuisivat. Munasarjan poisto olisi myös varsin ison stressitekijän poisto elämästäni.
2. Lääkäri ehdotti "perhetapaamista" eli läheiseni tulisivat tänne ja lääkäri ulkopuolisena löisi faktat sairaudestani pöytään. Näin pääsisin ehkä itse hieman syyllisyyden tunteista ja läheiset saisivat kunnon tietoa, eikä mitään google-lööperiä.
Tämä päivä on siis ollut jo hieman valoisampi. Toivottavasti tämä jatkuisi! Annoin itseni myös ymmärtää,että pääsisin viimeistaan 2.12 kotiin <3

Tämä on siskolle ja veikalle <3

Kaikki on paskaa,paitsi kusi!

23.11.2013 Osastolla

Tänään on ihan paska päivä. Mä oon paska, teen paskoja asioita, tuotan muille paskoja fiiliksiä,mun sairaus on ihan paska! Se mitä kaikkea se saa minut tekemään...tai entä jos se ei olekaan se sairaus? Jos olenkin vaan luonteeltani PASKA!
Tämään on sellane olo, että olis onni jos olisin tehnyt sen mitä aioin. Nyt kun sitä ajattelee niin olisin sen tehnyt oikeasti, mutta olin päättänyt lähteä osastolle jos sinne lähetteen saan.
Saisinpa Pötkön salakuljetettua tänne. Sen kun ottaa kainaloon niin kaikki huolet unohtuu hetkeksi. Kävi se kuitenkin aamulla mua ulkona moikkaamassa. 
Sekin olis nyt ihanaa kun pääsisi jonkun kainaloon mönkimään ja voisi avata itsensä ja antaa kaiken pahan virrata ulos.
Miehellä on tänään syntymäpäivät. En ole lahjaakaan hankkinut. Ennen mun osastolle tuloa oltiin kirjoitettu avioerohakemus ja miehen piti viedä se postiin. Ei ole vienyt. Ei kuulemma sittenkään ollut varma haluaako eron. What?! Entä minä? Eikö mulla oo sananvaltaa tässä(kään) asiassa? Meidän koko suhde on mennyt miehen ehdoilla. Alettiin seurustelemaan kun sen 1. vaihtoehto ei halunnutkaan sitä, mentiin kihloihin sitten kun sille sopi, muutin toiselle paikkakunnalle sen töiden takia ja yhteen muuttokin tuli ajankohtaiseksi kun se oli siihen valmis, naimisiin mentiin kun se päätti. Nyt näköjään erotaankin kun sille sopii jos sopii ollenkaan! Onneksi eron voi sentään hakea yksinkin! 
Tiedän,että nyt ei oo hyvä aika tehdä isoja päätöksiä mihinkään suuntaan, mut eihän kaiken voi vaan antaa roikkua perässä...sekin alkaa ahdistamaan!
Toivottavasti niillä, jotka tätä blogia vielä lukee, on parempi loppuvuosi. Kertokaa ihmeessä mitä teille kuuluu niin on edes jotain mielekästä ajateltavaa/luettavaa täällä vankilassa!

Mitään positiivistä ei nyt oo tulossa, mut pientä itseironista huumiria pakko läjäyttää...tässä Ootteko nähny leffan? On aika mehtava :-P

Anteeksi hiljaisuuteni,mutta nyt täältä pesee!

21.11.2013 psykiatrinen osasto

Voi helvetti oli taas semmonen älynväläys että itseäkin ihmetyttää!
Sain eilen päähäni viikonvalvomisen jäleen,että jos en pääse osastolle lähtee tää tyttö tuhkana ilmaan. Kirjotin hienot jäähyväiskirjeet, elinluovutuskortin (vaikka mun sisuskaluista tuskin olis iloa kenellekään)  ja hoitotahdon,johon en tietenkään voinut todistajia pyytää. Olis kyllä vituttanu herätä vihanneksena,vaikka ei se nykytilanteeseen nähden poikkea olotilastani juurikaan :-S Ajattelin että edellisenä päivänä saamani unilääkkeet, jotka eivät kyllä unensaantiin auttaneet millään lailla, olisvat olleet käyttökelpoisia edes itseltä hengen riistämiseen. Kaikki oli siis hienosti suunniteltu.
Lääkäri kuitenkin faksasi lähetteen osastolle ja pakko myöntää,että helpotuksenhuokaus pääsä. Nyt saisin kunnon mömmöt ja saisin nukkua vuorokauden putkeen.
Vanhempan lähtivät tuomaan minua, mutta asetin heille ehdoksi että sisään asti on turha pynkeä. Surkuhupaisaa olisi ollut kun 30-vuotias seköpää tulee osastolle äiti toisessa - ja isi toisessa kädessä kiinni.
Pääsin tapaamaan päivystävän lääkärin istuttuani ensin puolisen tuntia "vierashuoneessa". Ihan mukava huone...valkoiset seinät lähellä toisiaan, 4 persikan/okran/ruosteen väristä nojatuolia, ikkuna katonrajassa ja iso viherkasvi. Yleellisyytenä oma wc.
Lääkärin huoneeseen astuessa koin ihanan kappas-elämyksen. Lääkäri oli virolainen suht nuori nainen. Ei sillä että minulla mitään virolaisia vastaan olisi. Päin vastoin! Aina ovat mukavia olleet kun kärryjen kanssa ollaan Tallinnasta viinaa haettu. Takaisin aiheeseen...lääkäri siis kyseli kaikki samat asiat mitkä avopuolen lääkäri,joka varmasti oli kirjannut kaikki lähetteeseen!Ei siis jumalauta mitään uutta. Ei edes yhtään lääkemuutosta esim. jotain rauhoittavaa. Yöksi laittoi tarvittavaksi Tenoxin. Siinä vaiheessa meinasin meikäläisellä käämi kärähtää ja mielessäni huusin ämmälle " Jumalauta,mä en muista koska oon viimeks nukkunu kunnolla,että nyt annat jotain suonensisäsiä jolla varmasti nukkuu,perkele! En kuitenkaan zombi-vaiheessa olevana ja korrektina ihmisenä niin sanonut. Se taas mitä höperehdin seuraavaksi vituttaa edellä käytyä asiaa enemmän. Ovela lääkäri keksi kysyä miten olin suunnitellut itseltäni hengen ottaa ja minäpä se lavertelin kaiken. Tyhmä minä!! Tässä edelleen nukkumattomassa tilassa oisin hyvin voinut sanoa osastolle HeiHei ja lähteä litomaan. Mulla ois ollut vielä jäljellä se alkuperäinen suunnitelma. Jostain hetken mielijohteesta olin ottanu kaikki lääkkeeni mukaan ja ne tietysti takavarikoitiin ensimmäisenä eli se suunnitelma oli menetetty.
Onhan se onni,että pillerien katukauppa käy käsittääkseni yllättävän kovlla kierroksilla nykyää tai olisin voinut käydä kyseisen lääkärin kotimaassa hakemassa jonkun itsemurhasatsin...ihan vaan vittuillakseni!
Meinasinkin että tekisin kenttätutkimuksen aiheesta" Kuinka kauan ihminen pystyy olemaan nukkumatta lääkityksen alaisena". Jos viimeviikolta lasketaan ne muutamat päivätjolloin nukuin vain muutaman tunnin+ viime yö niin nyt on päivä 4. Tastä on hyvä jatkaa kohti tuhoa.