Viikonloppu,etenkin eilinen, oli aivan järkyttävä päivä. En ole koskaan ennen kokenut niin voimakkaita itseinhon- ja -vihan tunteita. Vihaan kaikkea mitä tämä sairaus on saanut minut tekemään itselleni ja läheisilleni.
En kestä sitä, että minulle tärkeä ihminen ei antanut anteeksi hypopäistä koheltamistani. Pyysin tältä ihmiseltä anteeksi ja vastauksessaan hän ilmoitti,että "ei kiinnosta" ja "haluanko todella,että hän joutuu muuttamaan sähköpostiosoitteensa ja puhelinnumeronsa?". Se meni suoraan läpi...sydämestä nimittäin.
Eilen siis tajusin senkin,että tähän on vaan totuttava,jos en halua elää neljän seinän sisällä, ympärilläni ainoastaan ne ihmiset jotka olen tuntenut vuosia ja jotka hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. Ei sillä etteikö se tavallaan riittäisi minulle!
Tänään minulle tehtiin jonkinlaista kuntoutussuunnitelmaa lääkärin kanssa. En tiedä tekikö se minusta sen viisaanpaa asiani suhteen. Diagnoosi siis todettiin oikeaksi, lääkitys todettiin toimivaksi, minut kehoitettiin vaan hyväksymään itseni ja sairauteni. Muutama asia mistä olen NIIN ONNELLINEN on:
1. Olen aikaisemmin kertonut endometrioomasta ja kystasta ja syöpäriskistä yms. Lääkäri lupasi ottaa yhteyttä naistentautien polille ja antaa oman näkökulmansa asiassa, että viimeinenkin munasarjani poistettaisiin. Suurin syy on täysin hormonaalinen, joka jos mikä on yhteydessä psyykeeseen. Poiston jälkeen voisin aloittaa hormonihoidon (käytännössä minulla olisi vaihdevuodet 30-vuotiaana) ja mielialani tasoittuisivat. Munasarjan poisto olisi myös varsin ison stressitekijän poisto elämästäni.
2. Lääkäri ehdotti "perhetapaamista" eli läheiseni tulisivat tänne ja lääkäri ulkopuolisena löisi faktat sairaudestani pöytään. Näin pääsisin ehkä itse hieman syyllisyyden tunteista ja läheiset saisivat kunnon tietoa, eikä mitään google-lööperiä.
Tämä päivä on siis ollut jo hieman valoisampi. Toivottavasti tämä jatkuisi! Annoin itseni myös ymmärtää,että pääsisin viimeistaan 2.12 kotiin <3
Tämä on siskolle ja veikalle <3
No hemmetti, mulla on näiden kiireiden takia jäänyt blogien lukeminen vähemmälle ja nyt yllätyinkin tästä uutisesta mutta sen vaan sanon ettei sairaus ole suinkaan sun vika ja ne jotka eivät sitä ymmärrä, eivät ole murehtimisen arvoisia.
VastaaPoistaMä toivon että saat homman balanssiin kaikilta osin ja pääset pian kotiin <3
Hei Pepponen! Mukava kuulla sinusta <3 En oo hetkeen jaksanu itse päivittää, enkä myöskään seurata sun elämää. Voisitko tiivistettynä kertoo sun kuulumiset? Utelias kun oon :)
PoistaEihäm ne ihmiset tosiaan oo murehtimisen arvoisia jotka ei ymmärrä,mut kyllä se syvältä kirpaisee.
Ei kai täällä enää kauaa tarvii kärvistellä,mut ihan mieleläni oon niin kauan,että tiedän jaksavani kotona tai siellä minne päädynkin.
No eipä mun elämään mitään ihmeellistä kuulu, samaa veivaamista tuon selän kanssa ja oon nyt B-lausunnolla ens vuoden toukokuun loppuun ja odottelen Kelan päätöstä siitä, että maksaako ne mulle kuntoutustukea kun vuodenvaihteessa tulee 300 päivää täyteen. Lisäksi on tulossa psyko-fyysinen kuntotus (18 vrk) ja kutsu TULES-poliklinikalle jossa ne päättää että leikkaako ne ton mun selän vai ei.
PoistaOot oikeassa siinä etttei sairaalasta kannata lähteä liian aikaisin pois koska se kostautuu kuitenkin. Koitahan nauttia vaikka teillä tuntuu olevan siellä aikas kovat säännöt :D
Toivottavasti saat selkä-asiat selkeämään :-)
Poista