Puff

Täällä taas...

Olen ollut väsynyt ja surullinen. Olen hukuttanut itseni vampyyrin maailmaan ja yrittänyt unohtaa nykyhetken. Kirjoja ei meinaa ehtiä hakemaan lisää sitä tahtia kun niitä menee. Onneksi meidän kirjasto on ihan mahtihyvä!

Ahdistusryhmä loppui viime viikolla. Olemme sopineet tapaamisen ryhmäläisten kanssa. Toivon, että saamme pidettyä yhteyttä toisiimme. En enää tunne itseäni niin yksinäiseksi täällä. Vertaistuki on myös mahtava asia.

Odotan joulua kovasti. En lahjoja tai ruokaa vaan sitä yhdessä oloa. Menemme minun vanhempieni luokse. Hengaillaan ja katsellaan jouluohjelmiä. Syödään ja saunotaan....ihanaa.

Siitä surullisuudesta...en oikein tiedä mistä se joutuu. Ryhmän vetäjä sai minut miettimään asiaa. Hän kysyi mksi olen surullinen? Itse luulin olevani masentunut. Tarkemmin asiaa miettiessäni tajusin, että kyllä minä suren. Suren edelleenkin sitä miksi elämäni on tallaista. Miksi en voi elää normaalisti niinkuin muut. Mennä minne haluan ajattelematta pystynkö olemaan siellä. Myös tämä lapsettomuus-asia surettaa minua. Vaikka olenkin itse sen päätöksen tehnyt, että meille ei omia lapsia tule on se silti surullinen asia. Olen myös ajatellut vaaria. Viime jouluna oli hänen viimeiset hetkensä ja heti vuodenvaihteen jälkeen vaari kuoli. SURULLISTA.

Alkuvuosi tuo taas tullessaan uusia asioita. Menen ns. töihin mielenterveyskuntoutujille tarkoitetun säätiö kirjoille. On ihan mukavaa päästä puuhailemaan ja saada päivärytmi kuntoon,mutta jäännittää pirusti. Joudun koko ajan olemaan tekemisisssä ihmisten kanssa. Olen niin kauan ollut yksin.

Täytyy alkaa siivoamaan. Se on vaikeinta ikinä! Meillä pidetään tänään pikkujoulun :)  Se on ihan mukavaa!

TÄÄLLÄ on kamalin joululaulu (Katri Helenan Joulumaan jälkeen) ikinä. Haluan ehdottomasti jaksaa sen teidän kanssanne,muruset <3

Positiiviset:
1.Saan ihania ihmisiä luokseni
2.Sain parhaan joululahjan jo tänään
3."Pötkö" on supersöpö villapaidassa. Haluan huomauttaa,että en hyväksy koiran koristelua vaatteilla,mutta maa hohkaa kylmää matalan koiran rintaan,jossa esim sydän ja keuhkot sijaitsevat eli en ota riskejä!

Näin se joulumieli hankitaan :-P

Uskaltaako SIITÄ puhua?

Nimittäin siitä, että muutama aika on menny ihmeen rauhallisesti. Tää on mun elämässä harvinaista! Tosin masennus on ottanut hieman enemmän reviiriään takaisin, mut oon vielä jokseenkin toimintakykyinen. En ehkä vielä alkaisi panikoimaan siitä. Enemmänkin "panikoidun" siitä, että mikä taas saa minut romahtamaan...niin on ollut tapana käydä ja nyt aina kun on mukavaa hyppää jostain se pieni piru olkapäälle ja muistuttaa että kohta taas kolisee ja kovaa. Sitä siis odotellessa...

Heeei,oon saanut uuden lukijan!Tervetuloa vaan tähän sekopollomaailmaani :) 

Tartteekohan näihin kuviin laittaa et en oo ite ottanu/piirtäny niitä?

Sitten biisi löytyy TÄSTÄ

Positiivisuuksia
1. Kohta voi hyvällä omallatunnolla laittaa jouluvaloja koko kämpän täyteen ja ihailla kun ne keräävät helvetisti pölyä.
2. Voi huonolla omallatunnolla vaihtaa ikkunoihin jouluverhot, sillä on kyllästynyt siellä nykyisin roikkuviin.
3. Voi hyvällä omallatunnolla jättää kaiken maailman joulutorit väliin, sillä vettä sataa kuitenkin taivaan täydeltä.

selkäjumi,niskajumi,pääjumi...jumi?

Ääää!! En tykkää yhtään. Joka paikka on ihan jumissa. Makaan, istun tai vaikka vetäisin itseni rullalle, aina sattuu. Jumit alkaa olemaan sitä luokkaa, että särkylääkkeet eivät enää auta. Ilmeisesti niskojen jumista johtuu JUMALATON päänsärky. En tiedä onko helpompi olla silmät  auki vai kiinni. Jokainen liike saa jonkin pääni sisällä takomaan kalloa niin PERKELEESTI. Olen napsinut 800mg Buranaa ja hetken päästä perään isän selkäleikkauksen jälkeen saamia Panacodeja ja vielä jyskyttää. Kävin toissa viikonloppuna erään tutun luona hierottavana ja ehkä jumit hellittivät muutamaksi päiväksi, mutta sain tilalle koko selän,hartiat ja niskan aivan kosketusaraksi. Ei mulla ole varaa mennä kerran viikossa hierojalle, että sais kokonaan kuosiin tän ruhon. Kai se on tk:hon mentävä hakemaan jokin tajun vievä kipulääke-resepti.

Kaiken tämän edellä mainitsemani jumituksen lisäksi olen saanut ystäväni unettomuuden taas kyläilemään. Uni ei meinaa tulla illalla millään ja aamulla herään aikaisin. Harvemmin saan päivälläkään nukuttua. Unettomuudesta alkaa mukava sydämen tykytys heti aamusta. Tuntuu että sydän tulee rinnasta ulos. Palelen ja hikoilen samaan aikaan. Panikoin kun pitää lähteä viemään mötkylää lenkille. Saan vielä sydänkohtauksen tuolla tarpoessa.

Niin kivasti se alkaa tämäkin viikko! JEI!

Kuunnelkaa tästä

Positiivisiä asiota tälle päivälle:

1. Remonttimiehet on siirtyneet ylempään kerrokseen

2. Sain aloitettua yhden neulomuksen

3. Telkkarista tulee tänään Miranda (kannattaa kokeilla.Toimii ainakin mulle...ehkä jotenkin samaistun päähenkilöön :-P )

Kuinka niin on masennusta ilmassa? 

Pahaa puhetta kuolleesta

Vaarini kuoli alkuvuodesta. Isoäitini on suht nuori ja hyväkuntoinen, joten hän jäi asumaan yksikseen heidän kotiinsa, joka sijaitsee melko syrjässä maalla. 50:n yhdessä vietetyn vuoden jälkeen voi jo olettaakin, että yksin jääminen ei ole kovin helppoa ja yksinäisyys alkaa kalvaa varsin pian. Muutaman kerran olen saanut kutsun seuraneidiksi ja koska minulla ei viime aikoina ole ollut kovin hektistä elämää päätin lähteä muutamaksi yöksi mummolaan.
Aluksi olikin mukavaa jutella kaikesta, mutta jossain vaiheessa alkoi kaikki puheet isoäitini osalta kääntyä siihen, miten ilkeä ja ikävä ihminen vaarini saattoi välillä olla. Olen aina tiennyt, että heidän elämänsä ei ole ollut kaikkein helpointa ja varmasti molemmat olivat omalla tavallaan hankalia ihmisiä, mutta vaari ei koskaan ollut meille lapsenlapsille ilkeä tai sanonut pahasti. Isoäitini kertoi, että vaari oli kova arvostelemaan muita ihmisiä. "Läski ja vetelä. Mahtaako tosta koskaan tulla mitään?" oli vaarini sanonut veljestäni, kun hän oli lapsena melko pyöreä ja himpun hitaanlainen. IHAN KAMALAA! Miten kukaan voi sanoa noin omasta lapsenlapsestaan. Minulle tuli niin paha mieli veljeni puolesta. Onneksi vaari ei sentään sanonut sitä hänelle. En kuitenkaan voi uskoa, että isoäitini valehtelisi tuollaisesta asiasta. Mitä itua siinä olisi? Vaikka miksi tämä piti kertoa minulle? Nyt olen kamalan ristiriidan keskellä. Miten osaan suhtautua enää vaariin? Mitä se minusta mahtoi ajatella? Haluanko enää käydä vaarin haudalla? Miksi vaarin muisto piti mustamaalata tuollalailla?

Tunsinko vaariani ollenkaan??!

Jumalavita, kotiin päästessäni oli kämppä täynnä venäläisiä työmiehiä! Alkaa betoniseinän poraaminen olla musiikkia korville. Tätä pitäisi kestää kesäkuuhun asti...

Positiivista...

1. Mulla on ruokana kaalilaatikkoa <3

2. Pena oli koirapuistossa juoksemassa eli pitkää lenkkiä ei tarvitse tehdä.

3. Mies osti mulle pikkiriikkisen namuja.

Vähän rankempi kappale tälläkertaa.

Kyllä vituttaa!

Tässä on nyt muutamia päiviä menny semmosen yleisen vitutuksen kourissa. En oikeastaan tiedä mistä tää on saanut alkunsa ja se piti muutaman päivän taukoa kun olin mun ystävän luona, mut nyt taas sama rellestys sisuksissa jatkuu. Tässäpä hieman listaa mikä kaikki ottaa aivoon...

* Ulkona on ihan paska keli ja pötkö on ihan märkä kun tullaan sisään. Se ei antais kuivata tassuja eli pystyssä on painimatsi.
* Joka paikka on täynnä rojua, joka kuuluisi ihan toisaalle ja senhän voi arvata kuka ne jättää vääriin paikkoihin...en siis minä! Miäs sottaa ja miä siivoon perässä sen jälkiä...vittu!
* Meidän taloyhtiön vesi- ja viemäriputkiremppa alkaa olee aika kettumaisessa vaiheessa. Koko ajan on vedet poikki ja alkuvuodesta ne tulee meidän rappuun. Pitää kai sit muuttaa anoppilaan, joka on jo oma lukunsa vitutus-listalla.
* Joulu alkaa lähestymään ja en ole edes alottanu lahjojen tekemistä. Koska olen rahaton saikkuilija ei rahaa lahjojen ostamiseen juuri ole ja koska olen käsityöläinen kaikki olettavat saavansa itse kyhätyn lahjan. En vaan saa aloitetuksi minkään tekemistä vaikka aikaa olisikin.

vittuvittuvittu! Helpottikohan tää...??

Mistä miä ne 3 positiivista revin??!!!
1. Koirapuisto ei ollut vielä tänään mennyt ihan litsuksi
2. Sain vietyä mainokset lehtiroskikseen (ne on ne pienet asiat...)
3. Taisin nukkua viime yönä melkein kellon ympäri

BIISI jolle en pysty olla nauramatta

Paljasta, mutta älä paljastu

Ajattelin, että voisin kertoa hieman lisää itsestäni...

Sukupuoli?: Nainen

Ikä?: noin 30

Asuinpaikka?: Etelä-Suomi

Kenen kanssa asut?: Aviomieheni

Onko sinulla ollut ikinä lempinimeä?: On, mutta pidän omasta nimestäni

Harrastukset?: Käsityöt, lukeminen, ulkoilu

Silmien väri?: Sininen

Hiusten väri?: Vaalea

Muut tunnusmerkit?: Lävistys huulessa ja 4 tatuointia

Mitä ruumiinosaasi on eniten kehuttu?: Minulla on kuulemma pusuhuulet

Voisitko turvautua plastikakirurgiaan? :En todellakaan ole tyytyväinen ulkonäkööni, mutta   en koe olevan tarvetta leikkauksille

Lapsia?: Ei ole, eikä ilmeisesti ole koskaan tulossankaan

Lemmikkejä?: Pötkö koira 9kk ikäinen

Olitko helppo lapsi?: En todellakaan! Olin aggressiivinen, pelokas, kärsin oppimisvaikeuksista, eikä minulla ollut juurikaan ystäviä

Murkkuna millainen: Kapinoiva angstaaja

Paras muisto lapsuudesta: Jouluaatot maalla mummon ja vaarin luona

Ikävin asia lapsuudessa: Pitkään kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö

Millainen olet luonteeltasi?: Avoin, sosiaalinen, ympäristöä tarkkaileva, pohdiskeleva, herkkä, äkkipikainen

Mitä muuttaisit luonteessasi?: "Aivoluteilu" olisi lopetettava!

Mitä kieliä puhut?: Suomea ja englantia, muutamia lauseita ruotsia ja espanjaa

Lempiväri?: Vaihtelee. Nyt on taas sininen-kausi

Montako tuntia nukut yössä?: 8-9 välillä voisin nukkua koko vuorokauden ympäri

Tykkäätkö saada huomiota osaksesi?: Tietyiltä ihmisiltä kyllä

Haluaisitko olla julkkis? EN! Olisi kamalaa, jos kaikkia liikkeitäni seurattaisiin ja minua kuvattaisiin.

Kenen julkisuudenhenkilön tekemisiä et ymmärrä?: Voi niitä on monia. Usein en ymmärrä monienkaan ihmisten tekemisiä oli kyseessä julkkis tai ei. 

Voisitko osallistua tosi-tv ohjelmaan?: Aika vaikea on kuvitella sellaista ohjelmaa mihin menisin

Mitä pelkäät?: Yksin jäämistä (läheiseni kuolevat tms.), oksentamista, korkeita ja suljettuja paikkoja

Pelottavinta mitä sinulle on sattunut?: Oikeuteen meneminen edellä mainitun hyväksikäytön tiimoilta.

Oletko onnellinen juuri nyt?: Minulla on toisinaan pikiriikkisiä onnellisia hetkiä 

Mikä saa sinut hymyilemään?: Läheisieni kanssa oleminen, pötkön säheltäminen

Mikä on suurin intohimosi?: öö...sipsut...

Suosikki vuodenaikasi?: Kaikissi on jotain hyvää. Keväällä kaikki alkaa vihertää ja saa valoa. Kesällä saa mansikoita, olla mökillä ja uida. Syksyllä voi iltaisin alkaa polttaa kynttilöitä ja ulkona on ihania värejä. Talvella on niin kaunista ja voi harrastaa ulkona kaikkea kivaa.

Onko sinua tuomittu rikoksesta?: Ei

Oletko tehnyt rikosta, josta sinulle kuuluisi rangaistus?: Ainoa on joku esi-teininä tehty näpistys, josta en jäänyt kiinni. Tapahtui yhden kerran ja kaduin monta viikkoa, joten sainkin eräänlaisen rangaistuksen.

Nöyryyttävin hetkesi: Mokaillut olen monesti, mutta mitään mega-noloa ei tule mieleen

Toiveammatti lapsena?: Eläinlääkäri

Lempiruoka?: Kaalilaatikko

Ruoka, jota inhoat?: Musta makkara

Lempijuoma?: Mummon tekemä mehu

Koska viimeksi olit humalassa?: Helmikuussa

Oletko ikinä tupakoinut?: Olen, mutta ymmärsin lopettaa

Oletko kokeillut huumeita?: Jotain pienimuotoista kokeilua on ollut

Suosikki laulaja/bändi?: Ismo Alanko, Samuli Putro, Chisu, Mariska

Musiikki jota et voi sietää?: Oopperaa en ymmärrä alkuunkaan

Paras tv-ohjelma?: Tällä hetkellä brittikomedia Miranda

Viimeksi lukemasi kirja?: Charlaine Harris: Verta sakeampaa (Sookie Stackhouse-sarja)

Missä haluaisit käydä?: Lontoossa

Missä rentoudut parhaiten?: Kotona omassa sängyssä köllötellessä

Uskotko Jumalaan? En

Oliko sinulla lapsena iltarukous?: Aina silloin kun olin mummolla yökylässä

Oletko taikauskoinen?: Enpä juuri

Kuka on vaikuttanut eniten elämääsi?: Koko perheeni sekä isäni vanhemmat

Suhteesi vanhempiisi?: Olemme erittäin läheisiä

Paljonko saat palkkaa?: En saa...olen sairaslomalla

Mihin palkkasi menee?: Omiin laskuihin ja lääkkeisiin, ruokaan

Millainen olit koulussa?: Ala-asteella koulumenestykseni oli huono. Yläasteella alkoi mennä peremmin

Vahvin aineesi koulussa?: Äidinkieli

Missä urheilulajissa olit hyvä nuorempana?: Luistelussa

Päämääräsi elämässäsi?: Elää mahdollisimman onnellisena ja saada tehdä mielekkäitä asioita

Elätkö unelmaasi?: Valitettavasti en, mutta on tässä jo viitteitä siihen suuntaan

Mitä työtä et tekisi mistään rahasta?: En tahtoisi olla lähihoitajana sairaalan vuodeosastolla

Mitä työtä olet tehnyt elämäsi aikana?: Olen ollut mm. tehtaassa 

Mitä tahtoisit huomenna tapahtuvan?: Tahtoisin viettää aikaa kaikkien ihanien läheisten ja ystävien kanssa

Mitä et ikinä tekisi?: Parempi kun ei lupaile mitään, mutta en usko että pystyisin tappamaan ketään

Miten haluaisit asua?: Omakotitalossa jossain vähäs syrjäisemmällä seudulla

Oletko koskaan rakastunut työkaveriisi?: En

Tärkeintä elämässä?: Läheiset ihmiset ja jonkinlainen fyysinen/psyykkinen terveys

Mikä saa sinut onnelliseksi?: Oma pikkuinen perhe (minä,mies ja koira)

Nainen/mies jonka haluaisit tavata?: Ismo Alangon kanssa olisi hauska keskustella viinilasillisen ääressä

Onko sinulla salaisuuksia?: Taitaa mulla jotain olla

Hauskinta elämässä?: Arjen komiikka

Mistä suutut?: Epäoikeudenmukaisesta kohtelusta

Jos haluat tietää vielä jotain minusta niin ehdottomasti kannattaa kysyä!

Tämä saattaa olla kaupunki jossa asun...tai sitten ei :)

Vielä biisi, joka löytyy täältä

Pesty ja puunattu

Kyllä kohta kämppä kiiltää. Kuten on jo aikaisemmin ollut puhetta täällä kämpässä on kaaos. Ollaan nyt tän viikon aikana joka päivä aina muutama paikka laitettu kuntoon. Tai kyllä minusta edelleenkin tuntuu,että minä olen siivonnut! Mies siivosi eilen vessan eli minulle jäi kaikki loput 3 huonetta. Reilu tasajako,eikö? No, pääasia että saadaan kämppä kuntoon ja nyt en ainakaan enää tänä vuonna ota tätä siivoamisasiaa esiin tässä blogissa! Lupaan.

Kerroin aikaisemmin ystävästäni tai en oikein enää tiedä ollaanko ystäviä vai ei. Joka tapauksessa asia tosiaan kääntyi niin kummallisesti, että tämä ihminen on tulossa mun luokse viikonloppuna ja ilmeisesti jää yökyläänkin. Minua oikeastaan vähän pelottaakin mitä on luvassa. Emme ole nähneet reiluun vuoteen, ainoastaan käyneet negatiivissävytteistä keskustelua facebookin kautta. Yritän olla avoimin mielin ja unohtaa menneet.

Olen saanut itselleni uudenkin kaverin. Olemme yhdessä ahdistelemassa ahdistus-ryhmässä... kylläpä kuulostaa kierolta! Ollaan nyt muutaman kerran oltu viettämässä yhdessä aikaa ja on ihanaa kun vihdoin on joku, jonka kanssa tehdä asioita ja lähteä vaikka ihan kahville. Ei se kuitenkaan ole sama asia jos mieheni kanssa käyn kaupungilla. Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että saatan jopa kotiutua tähän kylään. Kun joskus tulevaisuudessa pääsen töihin saan toivottavasti lisää kavereita. 

3 Positiivista asiaa:

1. Kämppä vihdoinkin kunnossa!!!

2. Mun varaama kirja on vihdoin haettavissa kirjastosta

3. Saan illalla lukea ja mussuttaa jäätelöä

Päivän biisi Käykäähän kuuntelemassa!

Blääh...

Takki on aika tyhjä viikonlopun jäljiltä. Vaikka rakastankin perhettäni erittäin paljon on heidän kanssaan oleminen varsin raskasta. Olin siis koko viikonlopun vanhempieni luona. Välillä näyttää siltä kuin vanhempani eivät kestäisi toisiaan enää ollenkaan. Motkotusta, valitusta, vittuilua. Mietin miten veljeni jaksaa kuunnella tuollaista päivittäin... harmittaa sen puolesta! Vanhempani alkoivat seurustelemaan jo teineinä ja menivät 80-luvulla naimisiin. Minä olin jo tulossa eli lieneekö siinä syy naimisiin menolle...tarina ei kerro. Minulle syntyi sisko muutamaa vuotta myöhemmin. Oli omakotitalo, piha ja kissa. Sitten tuli ero. Muutimme äidin kanssa kerrostalolähiöön ja kävimme viiknloppuisin isän luona. Isä löysi uuden naisen ja he muuttivat yhteen. Noin 4 vuotta eron jälkeen tapahtuikin jotain, jonka seurauksena vanhempani palasivat takaisin yhteen. Sain vielä veljenkin muutaman vuoden päästä. Mikään ei ole mielestäni ole muuttunut heidän välillään oman olemassa oloni aikana. Samaa motkotusta, valitusta, vittuilua ja meille lapsille uudella erolla uhkailua. Enää muutamiin vuosiin en ole koko asiasta välittänyt. En oikeastaan sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Eroaisivatkin niin olisi kaikilla helpompaa olla. En vain usko, että he enää osaavat olla erillään...mokomatkin! Siinäpä oli elämäntarinaani hieman.

Nyt ne päivän 3 positiivista...
1. Sain olohuoneen rojunurkkauksen vihdoin raivattua *JEI*
2. Kertaakaan ei ole tänään satanut kun olen vienyt pötköä ulos. Ehkäpä päästään jopa koirapuistoon tänään
3. Tänään on hyvä telkkari-ilta

...ja päivän biisi löytyy tästä 
Veljeni kuunteli tätä viikonloppuna ja nyt se soi mun päässä...onneksi on ihan menevä ralli.

Mukavia ajatuksia

Ystavä kertoi ottaneensa tavaksi mietti joka päivälle ainakin 3 hyvää asiaa ja kehoitti minua tekemään samoin. Ajattelin, että voisin tänne blogiin aina päivittää nuo 3 hyvää asiaa.

Musiikki on iso osa elämääni ja puran usein tunteitani sitä kautta. Mietin, että voisin myös laittaa "päivän biisin" postauksiini.

Siispä...tämän päivän kolme hyvää ajatusta:
1. Olen pitkästä aikaa vanhempieni luona viettämässä viikonloppua. Olemme hyvin läheisiä (edellisen postauksen asioista huolimatta). Saan myös "hengailla" teini-ikäisen veljeni kanssa.
2. Olen hiukan pirteämpi ja tervehtynyt siitä himputinmoisesta yskästä.
3. Pääsen käymään tänään lemppari-kirpputorillani penkomassa kaikkea ihanaa "rääsää". Olen kova kiertelemään kirpputoreilla. Yleensä etsin kaikenlaista tuunattavaa tavaraa sekä koruja ja huiveja,joita minulla on jo aivan liikaa...ainakin mieheni mielestä :)

Sitten se päivän biisi löytyy tästä . Sarja jonka tunnari tämä on on melekin lemppari, mutta kirjat ovat parhautta.

Masentelua

Olen edelleen sairaana. Jo viikko mennyt ja nyt yskin keuhkoja pihalle. Öisin en saa juurikaan nukuttua yskimiseltä ja tämähän häiritsee tietysti miehenkin nukkumista. Päivisin olen ihan kuolemanväsynyt ja koiran ulkoiluttaminen on koko päivän tsemppauksen takana. En juurikaan haluaisi ihmisten ilmoille. Täällähän ei ole vaarana törmätä tuttuhin kun en tunne ketään, mutta olen niin kuolleen näköinen tuolla liikkuessani,että vakaampikin ihminen saa varmasti traumoja.

Traumoista puheen ollen...on se kumma miten sellaiset tilanteet kulkevat mukana koko elämän. Tietysti kokemani hyväksikäyttö on yksi sellainen, mutta koska olen ollut lapsena todella herkkä muistan monia tilanteita jotka edelleen nostavat tunteita pintaan. Joitain kurinpidollisia toimenpiteitä vanhempieni suorittamana muistellessa saatan edelleen itkeä, koska sen tilanteen tunne on jäänyt niin syvälle mieleeni. Olin aika hankala lapsi ( juurikin hyväksikäytöstä johtuen) ja vanhempani väsyivät ja hermostuivat minuun usein. Koin sen epäreiluna, koska olihan minulla syyni, mutta en silti saanut kerrottua kenellekään. Viime päivinä monet tukkapöllyt, retuuttamiset ja huutamiset ovat nousseet alitajunnasta ja ilmestyneet mm. uniin. Olen muutaman kerran ottanut näitä tilanteita puheeksi äitini kanssa ja nykyään hän ymmärtää miksi olen lapsena ollut sellainen, mutta en oikeastaan saanut selville mitä mieltä hän on siitä, että minulle en jäänyt jonkinlaiset "traumat" näistä kurittamisista.

Tässä taloudessa on taas viime aikoina keskusteltu siivoamisesta. Koko kämppä on ihan kaaoksessa. En ole jaksanut tehdä mitään sairastelujen (ja masentelujen) takia. Ilmeisesti mieheni kuitenkin ajattelee niiden olevan minun hommiani,sillä hänkään ei niitä tee. Otin puheeksi, että jotain oli tapahduttava. Jos edes yhden paikan kerrallaan laittaisi kuntoon tulisi koko asunto jossain vaiheessa käytyä läpi. Tänään oli sitten "toimisto" siivottu ennen kuin mies lähti töihin. Näytti niin hyvältä, että innostuin siivoamaan muutaman muunkin tavaraa täynnä pursuavan tason. Kyllä se vaan yhteispelillä homma toimii! Mitähän huomenna?

Olimme viikonloppuna anoppilassa. Yleensä jaksan olla siellä ihan siedettävästi ja joskus on jopa ihan hauskaa, mutta tällä kertaa alkoi mitta täyttymään. Jos se olisikin pelkkä anoppi joka siellä hössää, mutta samassa taloudessa asuu myös mieheni kuolleen isän sisko. Molemmat valittaa asioista, mutta eivät koskaan pysty keskustelemaan keskenään vaan yleensä se olen minä jonka päälle kaikki paska kaadetaan. Hirvijahti alkaa viikonloppuna ja anoppini kuvittelee minun menevän sinne koko viikonlopuksi nyhjöttämään, mutta en todellakaan aio mennä! En halua nähdä ketään sieltä ihan vähään aikaan ja päätinkin jo "karata" omien vanhempieni luokse.

No ei mun anoppi oo ihan tommonen...se on tumma :-D

Duhadedä

Varsin käyttökelpoinen keksintö!

Matkustin eilen kotiin ystäväni luota ja toin tuliaisiksi flunssan. Nyt kolottaa ja koskee ja hiottaa ja nenä vuotaa...ei mukavaa! Ei auta muu kun löhötä sohvalla, katsella telkkaria ja juoda mehua. Ajatus ei juuri kulje mihinkään suuntaan.

Tänään ahdistus-ryhmässä oli rentoutusta. Pääsin kyllä varsinaiseen zen-tilaan, koska lähes nukahdin. Olin varsin yllättynyt sillä yleensä niin ei tapahdu. Ehkä flunssalla oli jotain tekemistä asian kanssa. 

Mieltäni askarruttaa eräs ystävyyssuhteeni. Olimme muutamia vuosia sitten todella läheisiä ja tekemisissä lähes päivittäin. Pikavauhdilla ystäväni löysi miehen, meni naimisiin ja sai lapsen. Minä muutin toiselle paikkakunnalle eli ihan luonnollisista syistä aloimme olemaan tekemisissä harvemmin ja se oli ihan ok. Olin menossa naimisiin ja tämä ystävä oli saanut lapsen muutamaa kuukautta aikaisemmin, mutta he ilmoittivat tulevansa koko perheen voimin häihimme. Häitä edeltävänä iltana sain tekstiviestin, että he eivät jaksa tulla paikalle...ei mitään muuta. Kyse oli kuitenkin yhdestä läheisimmästä ystävästäni. En vastannut viestiin mitään. Onnentoivotuksen sain häneltä facebookin kautta. Ymmärrän että pienen lapsen kanssa on rankkaa, mutta olisin odottanut että vaikka pelkästään ystäväni olisi tullut paikalle ihan vain vihkimisen ajaksi jos ei muuta.

Joitain kuukausia häiden jälkeen olimme sopineet tapaavamme kahvin merkeissä,mutta en vain pystynyt menemään. Olin edelleen niin vihainen ja pettynyt. Ystäväni ei tätä ymmärtänyt ollenkaan ja oli todella ilkeä. Minua alkoi kaduttaa että olin suututtanut hänet,pyysin anteeksi ja yritimme sopia uusia treffejä, mutta koskaan ei ole onnistunut.

Sain tämän reissuni aikana facebookin kautta viestin, että tämä "ystävä" tahtoisi tavata. En ehtinyt vastaamaan vaikka huomasinkin viestin. Tänään huomasin uudenkin viestin jossa sain kuulla, että minua ei näköjään kiinnosta kun en vaivaudu vastaamaan vaikka olenkin fb:ssä käynyt ja että lopetetaan sitte tämä "ystävyys" kunnolla. JUMALAVITA pistää vihaksi! Taitaa olla paras viheltää peli poikki ja jatkaa ilman tällaista skeidaa.

Huh!Nyt on purkautuminen suoritettu ja voin keskittyä paranemiseen. Kiitos ja näkemiin.

Kukkurukuu

Olen tänään kuunnellut pitkästä aikaa musiikkia. Tällä hetkellä olen aivan ihastunut tähän...

Mariska & Pahat Sudet: Kukkurukuu

Sä olet lintu joka ei oppinut lentämään,
et siipiäsi koskaan oo päässyt käyttämään.
Juopuneena jumalat sun kohtalosi arpoivat,
synnyit pesään pimeään kylmyydestä kärsimään.

Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu,
tuulikin huokaa kukkurukuu.

Ne sydämesi särkivät mut siipesi ehjät on,
vielä voit valita itselles toisenlaisen kohtalon.
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään, 
saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään.

Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu,
tuulikin huokaa kukkurukuu.

Kukkurukuu, kuule kuinka pihapuun
kyyhkynen hiljaa laulaa
Kukkurukuu, taivaalle on noussut kuu,
tuulikin huokaa kukkurukuu.

 Tästä pääset kuuntelemaan kappaleen. Toivottavasti sinäkin saat siitä samanlaista voimaa kuin minäkin.

...

Viime päivät ovat menneet enemmän ja vähemmän synkistellessä, ahdistellessa ja möllötellessä. Ei ole oikein huvittanut tehdä mitään. Lauantaina olisi ollut yhdet isommat synttärijuhlat, mutta jätimme väliin. En jaksanut ajatellakaan hienojen vaatteiden pukemista ja meikkaamista enkä todellakaan ihmisten ilmoille lähtemistä. Vaikka satoikin kaatamalla kävimmä koirapuistossa lauantaina ja sunnuntaina. Pötkö niin tykkää olla vapaana juoksentelemassa, että ei pieni sadekaan haitannut. Oli kyllä mahtavan näköinen mäyris meillä! Kirppiskierrokselle jaksoin lähteä ja teinkin muutamia löytöjä. Niistä tulee aina hyvä mieli...shoppailuterapiaa. Suurimmaksi osaksi etsin kaikenlaista tuunattavaa tavaraa. Mieheni tuskastelee aina kun raahaan tavaraa kotiin kun meillä ei pahemmin ole säilytystilaa. Opiskellessani vuoden toisella paikkakunnalla oli "käsityötavaraa" kertynyt yhden kellarikomeron verran. Rakastan käsitöiden tekemistä, mutta niihinkin on niin vaikea tarttua jos on tallainen olo kuin nyt on. Neulominen onnistuisi, mutta en vaan saa aloitettua. 

Torstaina olen lähdössä reissuun. Menen hyvän ystäväni luo, joka asuu n. 400km päässä eli näemme vain muutaman kerran vuodessa. Laskeskelin juuri, että olemme tunteneet 25-vuotta. Ihanaa päästä hetkeksi pois kotoa ja samalla pääsen hyvin syntymäpäivääni karkuun. Ei tarvi olla keittelemässä kahvia kenellekään. Ehkä leivomme kakun ystäväni pojan (kummipoikani 2v.) kanssa. 

Minua hieman jännittää junalla meno. Aikaisemmin kun paniikkihäiriö oli todella paha en pystynyt matkustamaan julkisilla ollenkaan. Nyt pystyn matkustamaan junalla, mutta en juurikaan nauti siitä. Pitkänmatkan bussiin en vieläkään mene. Aina kun on huonompi jakso meneillään paniikkeja tulee helpommin. Ehkä minun on otettava ne kutimet mukaan...ja ristikoita. Olen kuin vanha mummo!

Polkaistaanpa nyt sitten uusi, toivottavasti parempi viikko käyntiin!

"Elämä on hauras"

Vaarini oli tervein mies, jonka olen tuntenut. Hän oli ammatiltaan maanviljelijä, harrasti monenlaista liikuntaa, söi terveesti ja veti vielä vitamiinit ja kalanmaksaöljyt päälle. Aina joskus oli vatsasnpuruja ja närästystä, mutta muuten ei mitään. Eräänä päivänä vaan todettiin että syöpä-pirulainen se on. Leikkauksessa vietiin koko mahalaukku ja 3/4 ruokatorvesta. Vaari toipui nopeasti ja huokasimme helpotuksesta sillä syöpä ei ollut levinnyt muualla...tai niin luultiin. Muutaman kuukauden päästä vaarin lonkka kipeytyi ja kuvauksissa löydettiin kasvain joka oli luussa. Parannuskeinoa ei siis ollut. Kaikkia hoitoja yritettiin kasvaimen pienentämiseksi, mutta huonoin tuloksin. Vaari kuoli 11.01.2012 klo 18. Ehdin valvoa kaksi vuorokautta hänen vierellään hoitamassa ja antamassa lisää kipulääkettä.

Tämä mistä nyt kirjoitan on aika intiimi asia, mutta tämä on MINUN päiväkirjani!!
Olen aina kärsinyt kovista kuukautiskivuista ja ollut silloin lähes toimintakyvytön. 2008 alkoivat kivut koventua ja krammeja alavatsassa ilmetä vaikka kuukautisia ei edes ollut. Menin terveyskeskukseen ja todettiin että ne kuitenkin ovat vain jotain "naistenvaivoja". Söin särkylääkkeitä ja kivut vain jatkuivat. Niitä alkoi ilmetä joka ilta, joten menin taas terveyskeskukseen. Tällä kertaa lääkäri soitti naistentautien polille ja pyysi konsultaatiota. Totesivat että voi olla joku puhjennut kysta joka aiheuttaa kipua. Taas vahvempaa särkylääkettä ja kotiiin. Samat oireet jatkuivat ja aloin jo seota jatkuvien kovien kipujen takia. Iltaisin vain makasin sängyssä sikiöasennossa. Päätin vielä kerran koettaa tk:n kautta päästä tutkimuksiin ja vasta silloin (3 kerralla) minut lähetettiin naistentautien polille tutkittavaksi.
Minut ultrattiin heti ja KAPPAS! Löytyi appelsiinin kokoinen endometrioosikasvain. Sain heti ajan leikkaukseen. Koska kasvain oli niin suuri sanoi lääkäri suoraan, että tähystäminen ei onnistu joten koko maha avattiin (n. 20cm haava). Leikkauksessa huomattiin, että kasvain oli vioittanut vasenta munasarjaa eli sekin oli poistettava. 
Leikkauksen jälkeen kipuja on ollut enemmän ja vähemmän. Koska mitään jälkitarkastusaikaa minulle ei annettu menin vasta 2010 yksityiselle ultraan ja KAPPAS taas! Endometrioosia ei ollut, mutta oikeassa munasarjassa oli "jotain epämääräistä". Käskettiin varaamaan uusi aika muutaman kuukauden päähä. Ei minulla ollut rahaa joka kuukausi alkaa makselemaan satasia, joten otin yhteyttä terveyskeskukseen (lempipaikkani! NOT!!). Ihmeekseni lääkäri laittoi lähetteen suoraan naistentautien polille ja siellä tätä "epämääräistä juttua" on nyt seurailtu. Tällä hetkellä tilanne on se, että munasarjassani on kysta (ei vaarallista), mutta sen sisällä on jotakin. Suomenkielellä siellä luultavasti on kasvain. Kävin tänään ultrassa ja verikokeissa. Muutaman viikon päästä saan vastauksen onko hyvä- vai huonolaatuista sorttimenttia.
Ennen kuvittelin, että nykyään kaikki selviävät syövästä. Vaarin (ja muutaman muunkin) tapauksen jälkeen en enää kuvittele niin. Syöpä on kamala sairaus ja hoidot todella rankkoja. Olen viime aikoina nähnyt unia syövästä ja googlettanut (ei kovin fiksua...TIEDETÄÄN!) erilaisia syöpätyyppejä ja nyt myös yritän valmistautua pahimpaan mahdolliseen uutiseen. En vaan jaksa enää käsittää miten tämä kaikki voi kasautua juuri omalle kohdalleni. Ei riitä että minua käytettiin hyväksi vaan joudun vielä käymään kopeloitavana enemmän kuin usein. On ennemminkin sääntö kuin poikkeus, että lääkärit ovat miehiä...tai ulkomaalaisia joiden suomenkieli on todella epäselvää. Pahimmassa tapauksessa he ovat molempia!EN OLE RASISTI,älkää edes yrittäkö laittaa minua siihen lokeroon!
Vakavan keskustelun paikka minulla ja miehelläni siis edessä. Jos se on syöpää täytyy viimeinenkin munasarja leikata pois ja lapsenhankkimishaaveet voi unohtaa (siis biologisten lasten). Jos se ei ole syöpää niin jaksanko elää näiden kipujen ja pelon kanssa, että se muuttuu hyvälaatuisesta kasvaimesta huonolaatuiseksi?

"Minä odotan,odotan,odotan"

Masentelupäivä

Näin on sitten tämä sadepäivä vietetty. Päässä pyörii kaikki sairaat ajatukset. Olin jo varma, että mun koko elämä on rangaistus jostain mitä olen tehnyt. En vain keksi mikä se voisi olla. Mitä voi olla niin kamalaa, että olen ansainnut tämän kaiken? Olen kuullut monet kerrat "ei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa". Jumalauta mitä paskaa! Se että joku oksettava pedofiili-paska kayttää 10- vuotta hyväksi on ihan mahdollista kestää?!? Tai hyvin minä olen pärjännyt...lukio jäi kesken paniikkihäiriön takia, olin 2 kertaa psyk.sairaalassa hoidossa, olen käynyt psykoterapiassa ja ryhmissä, ammattiopinnot jäi kesken masennuksen vuoksi, syön lääkkeitä päivittäin pysyäkseni kasassa ja tätä paskaa riittää loputtomiin. 
Nämä asiat ovat taas nousseet pintaa ryhmäkeskustelujen takia. Miksi ahdistus-ryhmä saa enemmän ahdistuneeksi? Miten hitossa tämän noidankehän saa katkaistua?

Todistettavasti hullu?

Sain eilen lääkärin tekemän B-lausunnon nähtäväkseni. Olin saanut uuden diagnoosin muiden jatkoksi. Määrittelemätön persoonallisuushäiriö (traumaperäinen). Ajattelin heti, että nyt olen virallisesti hullu. Masennus, paniikkihäiriö ja ahdistuneisuushäiriö ei ole yhtään niin paha (ei ainakaan kuulosta) kuin persoonallisuushäiriö! 

Tänään olin taas ahdistus-ryhmässä ja kerroin tästä diagnoosista, sillä se todellakin ahdistaa minua. En edes kunnolla tiedä mikä persoonallisuushäiriö on. Omahoitaja ei ottanut juurikaan kantaa koko juttuun. Miksi kaikki tieto täytyy aina kaivaa kamalalla vaivalla?! Olisi nimittäin mukavaa tietää miten lääkäri päätyi tuollaiseen, minulle uuteen diagnoosiin. Mahtaako se että tällä lausunnolla haen traumaterapiaa, kuntoutustukea ja työvalmennusta Kelalta vaikuttaa asiaan...??

Myös toinenkin asia oli muuttunut. Tähän asti olen sairastanut toistuvan masennuksen keskivaikeaa masennusjaksoa, mutta nyt masennut oli vaikea-asteista. On totta, että olen huonommassa kunnossa, mutta olenko tosiaan niin huonona? Taidan elää jossain oman pääni sisällä enkä tajua ulkomaailmasta mitään.

Voi väsymys! Ryhmän jälkeen olen koko loppupäivän ihan koomassa. Terkisi mieli vaan käpertyä peiton alle ja nuuuuukkuaaaaa. Ehkä lukea jotain kirjaa, että saan ajatukset muualle ryhmän keskusteluista. "Pötkö" kömpii mahan pääle nukkumaan. Se antaa ottaa itsensä kainaloon ja niin me yleensä otetaan päikkäreitä. Päät vierekkäin samalla tyynyllä. Tuo otus on vasta 7kk:ta vanha ja lievästi eroahdistusta poteva. Kun lähden kotoa se jää haukkumaan ja saattaa jatkaa 5min. mutta sen jälkeen se käy nukkumaan nätisti. Asumme kerrostalossa ja sain jo kuulla seinänaapurilta, että toinen samassa kerroksessa asuva mamma oli valittanut hänelle koiran haukkumisesta. Jumasviidu! En jaksa noita vanhoja akkoja joilla ei ole enää muuta tekemistä kuin valittaa kaikesta mitä keksii! Ei kukaan uskalla päin naamaa tulla sanomaan mitään, mutta sitten pihalla juorutaan porukassa. Soittaisi vaan isännöitsijälle niin se tikahtuisi nauruun. Koira haukkuu muutaman kerran viikossa keskellä päivää...JUUUUST! Onneksi en ole nähnyt sitä matamia muutamaan viikkoon rapussa tai pihalla.

Ei ole "pötkö", mutta ihan on saman näköinen. 

Häähumua

Perjantaista asti olen touhunnut ystäväni häiden parissa. Luulisi olevan tarpeeksi, että saan itseni raahattua vieraiden ihmisten sekaan, mutta ei...minä menen ja lupaudun laulamaan vihkitilaisuudessa. Onneksi en sentään yksin! Meillä oli lukiossa tiivis ystäväporukka, joiden kanssa "esiinnyimme" aina joskus. Saimme siis käskyn morsiammelta laulaa luikauttaa ja biisi oli tämä http://www.youtube.com/watch?v=CcjYZkF7sYo. Kyllä vaan jännitti ja muutama konjamiiniryyppy oli pakko ottaa ennen vihkimisen alkua. Hyvin me kuitenkin pärjättiin, vaikka morsian pillahtikin itkuun. Oli siinä meillä muillakin kyyneleissä nieleskelemistä.

Itse menin naimisiin vuosi sitten 3.9. Samat henkilöt olivat laulamassa meidän vihkimisessämme Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Kyllä oli itselläkin tippa silmässä. Eilen taas mietin miten ihanaa aikaa häiden suunnittelu ja järjestäminen oli. Sitten tulee surullinen olo kun kaikki se hauskuus on ohitse.Niin minulla käy aina mm. joulun tai yhteisen loman jälkeen. Eräänlainen krapula. Arkeen palaaminen on tuskallista ja saattaa mennä kaksikin päivää vaan kollottaessa. Ihan älytöntä! 

En uskaltanut eilen ottaa alkoholia. Pelkään niin kovasti seuraavan päivän pahaa oloa, paniikkia ja ahdistusta. Ennen harmitti kun ei voinut ottaa, mutta nykyään olen vaan onnellinen ettei tarvitse kärsiä krapulaa. Se on pahin olotila mitä voin kuvitella!

Ärripurri

En vain mahda itselleni mitään. Kiihdyn nollasta sataan muutamassa sekuntissa. Väsymyksestä ja turhautumisesta se johtuu. Välillä fyysiset kivut ovat oiva lisä pakettiin. Hermostun olemattomista asioista etenkin miehelleni. Miksi se ei koskaan laita kahvia tippumaan kun olen koiraa pissittämässä aamulla? Miksi se ei koskaan imuroi pyytämättä? Miksi se ei koskaan petaa sänkyä kun nousee viimeisenä? Sitten poden huonoa omaa tuntoa kun en jaksa tehdä kaikkia kotitöitä. Olenhan minä päivät kotona ja mies töissä. Kyllä minä tahtoisin olla pullalta tuoksuva kotihengetär, mutta kun en ole. Nuorena kotona asuessaan mieheni ei koskaan tarvinnut siivota edes omaa huonettaan. Onko kuitenkaan kohtuullista vaatia minua tekemään kaikkia kotitöitä vaikka olenkin kotona? Todennäköisesti mieheni ei edes ajattele näin...se on vain omassa päässäni. Olen mestari "imemään" kaiken vian itseeni. Jos koti on sikolätti en ole jaksanut siivota, kun jääkaappi on tyhjä en ole kyennyt kauppaan, rahat on loppu olen tuhlannut liikaa. Syyllistän itseäni kaikesta, masennun enemmän ja taas olen toimintakyvyttömänä sohvalla makaamassa. IKUINEN NOIDANKEHÄ!

Eräs tietty aika kuukaudesta on myös ihanteellista aikaa kehitellä raivoa. Voi niin ihanat kuukautiset. On niin kettumainen olo muutenkin joten räjähtäminen on hiuskarvan varassa. Kärsin kovista kivuista kuukautisten aikana endometrioosin ja kystien takia ja se lisää ärtymystäni entisestään. Yleensä riittää kun vihjaan miehelle kuukautisista ja hän osaa pysytellä hieman kauempana. 

En tiedä...nytkin alkaa ärsyttää pelkkä aiheesta kirjoittaminen! Ehkäpä lisää myöhemmin...

AHISTUS

Tänään oli taas "ahdistusryhmä" kuten joka tiistai vuoden loppuun asti. Puhuimme millaista ahdistusta kenelläkin on ja yritimme tunnistaa oman ahdistuksemme. Millaisia oireita ja ajatuksia ahdistukseen liittyy ja millaisella kouluarvosanalla arvioisimme ahdistuksen tason. 

Tällä hetkellä saan lääkityksen avulla pidettyä ahdistuksen hallinnassa. Ennen nykyistä lääkitystä oli päiviä jolloin vain makasin sängyssä ja tärisin aivan holtittomasti. Ainut asia mikä rauhoitti oloani hetkeksi oli mennä suihkun alle niin että päähäni valui vettä etten kuullut muuta kuin kohinaa. Saatoin seistä tunninkin suihkussa. 

Paniikkikohtausten takia en pystynyt kulkemaan julkisilla enkä edes henkilöautolla. Pelkkä ajatus autoon (suljettuun tilaan) joutuminen sai minut ahdistumaan. Myös kaikenlaisiin julkisiin paikkoihin kuten kauppaan tai virastoihin meno oli varsinaisen työn takana. Niinpä elin vuoden verran varsin eristäytyneenä. 

Niin hullulta kun se kuulostaakin niin suurin pelkoni ja paniikkikohtauksen laukaisija on ollut pelko oksentamisesta. En kertaakaan elämässäni ole oksentanut julkisesti eli en todellakaan tiedä mistä pelko on peräisin. Järkevin selitys kai on oman ruumiinhallintani menettämisen pelko, joka taas selittyisi hyväksikäytöllä. Kummallinen on  tuo ihmisen pääkoppa.

Nykyään suurimmat ahdistusta aiheuttavat tekijät ovat:

* Fyysinen kipu: Endometrioosi ja tällä hetkellä munasarjakysta (kerron näistä lisää myöhemmin). Polveni on myös reistaillut ja olin tähystysleikkauksessa muutama viikko sitten, jossa todettiin että rustoni on huonolaatuista ja koko polven alue on kulunut/rappeutunut.

* Raha: Tuskin on olemassa tavallista ihmistä joka ei stressaa rahasta! Itselläni tämä heittää aina hieman yli ja täyttää ajatusmaailmani kokonaan. Suunnitelen lopettavani lääkkeiden ostamisen ja myyväni kaiken mikä irti lähtee. Onneksi on aviomies toppuuttelemassa! Kun ahdistun raha- asioista minusta tulee maailman inhottavin ja vittumaisin ihminen.

* Tehtävät/ tekemättä jääneet asiat: Osittain luonteestani johtuen,mutta myös masennuksen takia kaikenlaisten asioiden hoitaminen ja hommien tekeminen on ÄÄRIMMÄISEN vaikeaa. Se vaatii paljon suunnittelua ja voimien keräämistä. Jos yhdelle kalenteriaukeamalle sattuu jokaiselle päivälle olemaan jotain ahdistun. Jätän kaiken aina viime tippaan, mutta asiat pyörivät mielessäni alituisesti. Inhottavat hommat jäävät myös helposti kokonaan tekemättä ja ne vasta vaivaanvatkin. 

Nyt olen ihan puhki ryhmän ja tämän kaiken pohdinnan jälkeen. Taidanpa ottaa pienet unet ja raahautua Pötkön (koiramme...jota siis vain kutsumme pötköksi) kanssa ulkoilemaan. Luoja tämä taisi olla sekavaa tekstiä!!

Uni

Näin viime yönä aivan järkyttävää unta ja se on pyörinyt mielessäni koko päivän. Pikkuveljeni sairasti syöpää ja kuoli. Olin aivan surun murtama. Itkin koko unen ajan. Näin veljeni makaavan sairaalasängyssä kuolleena. Hän oli kangistunut, käpertyneessä asennossa ja ilme oli tuskainen. Joku hänen facebook-kavereistaan oli saanut otettua kuvan juuri tästä näystä ja jakoi sen facebookissaan. Olin kauhuissani ja täynnä vihaa tuota ihmistä kohtaan. Hautajaisissa monet muistelivat veljeäni iloisina ja itse en pystynyt kuin itkemään.
Heräsin siihen kun itkin ja vaikeroin. Kyyneleet vaan valui silmistä valtoimenaan. Rauhoituin vasta 20min. kuluttua ja nukahdin uudelleen eikä sama uni onneksi jatkunut. Kuitenkin koko päivä on mennyt niin että aina silloin tällöin tuo kuva kuolleesta veljestäni kummittelee mielessäni. Tiedän että veljelläni on kaikki hyvin ja hän on terve teini <3

Ennen näin painajaisia lähes joka yö. Usein juuri hyväksikäytöstä ja siihen liittyvistä henkilöistä. Herätessäni itkin ja huusin. Olin usein väsynyt ja tuntui kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Alitajuntani kai työsti asioita jotka olin pyrkinyt unohtamaan. Oli aika jolloin pelkäsin mennä nukkumaan. Olin jo koululainen ja halusin nukkua äitini vieressä. Se hävetti minua ja joskus sai vanhempani raivostumaan joka iltaisesta ruikutuksestani päästä viereen. Oli myös aika jolloin nukuin pelkästään lääkkeiden avulla. Olin kuolemanväsynyt mutta en vain pystynyt nukkumaan. Päivälläkin vain makasin sohvalla tai sängyssä mutta en nukkunut. Onneksi nykyään nukun pääsääntöisesti hyvin ja ilman nukahtamislääkkeitä.

Toivottavasti ensi yö sujuu ilman painajaisia itselläni ja toki kaikilla muillakin :-)

Aloitus

Tässä se nyt on. Pitkään olen miettinyt kirjoittamisen aloittamista, mutta vasta nyt sain rohkeutta aloittaa. On mahdollista että en koskaan opi miten tätä käytetään, mutta tekstiä suollan joka tapauksessa! Tarkoitukseni on siis (jo blogin nimikin saattaa kertoa) pitää jonkinlaista päiväkirjaa purkaakseni pääni sisältöä. Usein on tunne että koko mötkylä, joka keikkuu ruumiini yläpäässä ja jota pääksi kutsutaan, on niin täynnä kaikkea että se rajähtää! Jos joku nyt eksyy lukemaan näitä sepustuksia niin toivotan heidät lämpimästi tervetulleiksi. Kaikenlaisia kommentteja saa laittaa, mutta ainakin negatiiviset kommentit ovat täyttä ajanhukkaa. Jos lukemaan eksyy joku oikeinkirjoituspoliisi niin aivan turha on tähän päähän yrittää jankata yhdyssanasääntöjä...yritetty on!

Tässä hieman taustaa itsestäni:
Olen 30-kynnyksellä vaappuva naishenkilö. Asustelen aviomiehen ja koiruuden kanssa itä-Suomessa. Koulutukseltani olen kädentaitojen ohjaaja, mutta päiväni kulutan sairaslomalaisena.  
Olen sairastanut vuosia toistuvaa masennusta,yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä ja paniikkihäiriöta. Syyt sairauteeni löytyy lapsuudesta sillä olin vuosien ajan pedofiilin uhri. Pedofiili oli eräs sukulaismies, jonka luona olosuhteiden pakosta olin usein. Asia on käsitelty oikeudessa ja tekijä sai vankeusrangaistuksen. Tämä tapahtui kun olin juuri täyttänyt 18-vuotta.
 Lapsena kärsin erilaisista peloista, selittämättömistä päänsäryista, oppimisvaikeuksista, mielialanvaihteluista ja aggressiivisuudesta suuttuessani. En koskaan lapsena kertonut kenellekään hyväksikäytöstä vaan kannoin kaiken taakan yksin aina tuohon 18-ikävuoteen asti. Vasta silloin alkoi kaikki vyöryä päälle ja elämä mennä pois raiteiltaan, että päätin kertoa vanhemmilleni. Pelkäsin myös että siskoni oli joutunut kokemaan jotain samanlaista. Onneksi hänelle ei ollut tapahtunut mitään vastaavaa.
Nykytilaanteeni on siis se, että olen ollut pidemmän aikaa sairaslomalla. Käyn mielenterveystoimistossa juttelemassa psykologin kanssa muutamia kertoja kuussa ja satunnaisin väliajoin lääkärin luona. Aloitin myös käymään ns. Ahdistusryhmässä. Kuulostaa hassulta, mutta vertaistuki on ihan mahtavaa. Nyt on suunnitteilla traumaterapiaa ja jotain työkokeilua muutamana päivänä viikossa.
Tulen kertomaan edellä mainituista asioista luultavasti myöhemmissä postauksissani. Kysellä tosiaankin saa ja mahdollisesti myös vastaan minulle heitettyihin kysymyksiin.