Häähumua

Perjantaista asti olen touhunnut ystäväni häiden parissa. Luulisi olevan tarpeeksi, että saan itseni raahattua vieraiden ihmisten sekaan, mutta ei...minä menen ja lupaudun laulamaan vihkitilaisuudessa. Onneksi en sentään yksin! Meillä oli lukiossa tiivis ystäväporukka, joiden kanssa "esiinnyimme" aina joskus. Saimme siis käskyn morsiammelta laulaa luikauttaa ja biisi oli tämä http://www.youtube.com/watch?v=CcjYZkF7sYo. Kyllä vaan jännitti ja muutama konjamiiniryyppy oli pakko ottaa ennen vihkimisen alkua. Hyvin me kuitenkin pärjättiin, vaikka morsian pillahtikin itkuun. Oli siinä meillä muillakin kyyneleissä nieleskelemistä.

Itse menin naimisiin vuosi sitten 3.9. Samat henkilöt olivat laulamassa meidän vihkimisessämme Johanna Kurkelan Rakkauslaulun. Kyllä oli itselläkin tippa silmässä. Eilen taas mietin miten ihanaa aikaa häiden suunnittelu ja järjestäminen oli. Sitten tulee surullinen olo kun kaikki se hauskuus on ohitse.Niin minulla käy aina mm. joulun tai yhteisen loman jälkeen. Eräänlainen krapula. Arkeen palaaminen on tuskallista ja saattaa mennä kaksikin päivää vaan kollottaessa. Ihan älytöntä! 

En uskaltanut eilen ottaa alkoholia. Pelkään niin kovasti seuraavan päivän pahaa oloa, paniikkia ja ahdistusta. Ennen harmitti kun ei voinut ottaa, mutta nykyään olen vaan onnellinen ettei tarvitse kärsiä krapulaa. Se on pahin olotila mitä voin kuvitella!