Masentelua

Olen edelleen sairaana. Jo viikko mennyt ja nyt yskin keuhkoja pihalle. Öisin en saa juurikaan nukuttua yskimiseltä ja tämähän häiritsee tietysti miehenkin nukkumista. Päivisin olen ihan kuolemanväsynyt ja koiran ulkoiluttaminen on koko päivän tsemppauksen takana. En juurikaan haluaisi ihmisten ilmoille. Täällähän ei ole vaarana törmätä tuttuhin kun en tunne ketään, mutta olen niin kuolleen näköinen tuolla liikkuessani,että vakaampikin ihminen saa varmasti traumoja.

Traumoista puheen ollen...on se kumma miten sellaiset tilanteet kulkevat mukana koko elämän. Tietysti kokemani hyväksikäyttö on yksi sellainen, mutta koska olen ollut lapsena todella herkkä muistan monia tilanteita jotka edelleen nostavat tunteita pintaan. Joitain kurinpidollisia toimenpiteitä vanhempieni suorittamana muistellessa saatan edelleen itkeä, koska sen tilanteen tunne on jäänyt niin syvälle mieleeni. Olin aika hankala lapsi ( juurikin hyväksikäytöstä johtuen) ja vanhempani väsyivät ja hermostuivat minuun usein. Koin sen epäreiluna, koska olihan minulla syyni, mutta en silti saanut kerrottua kenellekään. Viime päivinä monet tukkapöllyt, retuuttamiset ja huutamiset ovat nousseet alitajunnasta ja ilmestyneet mm. uniin. Olen muutaman kerran ottanut näitä tilanteita puheeksi äitini kanssa ja nykyään hän ymmärtää miksi olen lapsena ollut sellainen, mutta en oikeastaan saanut selville mitä mieltä hän on siitä, että minulle en jäänyt jonkinlaiset "traumat" näistä kurittamisista.

Tässä taloudessa on taas viime aikoina keskusteltu siivoamisesta. Koko kämppä on ihan kaaoksessa. En ole jaksanut tehdä mitään sairastelujen (ja masentelujen) takia. Ilmeisesti mieheni kuitenkin ajattelee niiden olevan minun hommiani,sillä hänkään ei niitä tee. Otin puheeksi, että jotain oli tapahduttava. Jos edes yhden paikan kerrallaan laittaisi kuntoon tulisi koko asunto jossain vaiheessa käytyä läpi. Tänään oli sitten "toimisto" siivottu ennen kuin mies lähti töihin. Näytti niin hyvältä, että innostuin siivoamaan muutaman muunkin tavaraa täynnä pursuavan tason. Kyllä se vaan yhteispelillä homma toimii! Mitähän huomenna?

Olimme viikonloppuna anoppilassa. Yleensä jaksan olla siellä ihan siedettävästi ja joskus on jopa ihan hauskaa, mutta tällä kertaa alkoi mitta täyttymään. Jos se olisikin pelkkä anoppi joka siellä hössää, mutta samassa taloudessa asuu myös mieheni kuolleen isän sisko. Molemmat valittaa asioista, mutta eivät koskaan pysty keskustelemaan keskenään vaan yleensä se olen minä jonka päälle kaikki paska kaadetaan. Hirvijahti alkaa viikonloppuna ja anoppini kuvittelee minun menevän sinne koko viikonlopuksi nyhjöttämään, mutta en todellakaan aio mennä! En halua nähdä ketään sieltä ihan vähään aikaan ja päätinkin jo "karata" omien vanhempieni luokse.

No ei mun anoppi oo ihan tommonen...se on tumma :-D