18.10.2012

Pesty ja puunattu

Kyllä kohta kämppä kiiltää. Kuten on jo aikaisemmin ollut puhetta täällä kämpässä on kaaos. Ollaan nyt tän viikon aikana joka päivä aina muutama paikka laitettu kuntoon. Tai kyllä minusta edelleenkin tuntuu,että minä olen siivonnut! Mies siivosi eilen vessan eli minulle jäi kaikki loput 3 huonetta. Reilu tasajako,eikö? No, pääasia että saadaan kämppä kuntoon ja nyt en ainakaan enää tänä vuonna ota tätä siivoamisasiaa esiin tässä blogissa! Lupaan.

Kerroin aikaisemmin ystävästäni tai en oikein enää tiedä ollaanko ystäviä vai ei. Joka tapauksessa asia tosiaan kääntyi niin kummallisesti, että tämä ihminen on tulossa mun luokse viikonloppuna ja ilmeisesti jää yökyläänkin. Minua oikeastaan vähän pelottaakin mitä on luvassa. Emme ole nähneet reiluun vuoteen, ainoastaan käyneet negatiivissävytteistä keskustelua facebookin kautta. Yritän olla avoimin mielin ja unohtaa menneet.

Olen saanut itselleni uudenkin kaverin. Olemme yhdessä ahdistelemassa ahdistus-ryhmässä... kylläpä kuulostaa kierolta! Ollaan nyt muutaman kerran oltu viettämässä yhdessä aikaa ja on ihanaa kun vihdoin on joku, jonka kanssa tehdä asioita ja lähteä vaikka ihan kahville. Ei se kuitenkaan ole sama asia jos mieheni kanssa käyn kaupungilla. Alkaa pikkuhiljaa tuntua, että saatan jopa kotiutua tähän kylään. Kun joskus tulevaisuudessa pääsen töihin saan toivottavasti lisää kavereita. 


3 Positiivista asiaa:
1. Kämppä vihdoinkin kunnossa!!!
2. Mun varaama kirja on vihdoin haettavissa kirjastosta
3. Saan illalla lukea ja mussuttaa jäätelöä

Päivän biisi Käykäähän kuuntelemassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti