15.10.2012

Blääh...

Takki on aika tyhjä viikonlopun jäljiltä. Vaikka rakastankin perhettäni erittäin paljon on heidän kanssaan oleminen varsin raskasta. Olin siis koko viikonlopun vanhempieni luona. Välillä näyttää siltä kuin vanhempani eivät kestäisi toisiaan enää ollenkaan. Motkotusta, valitusta, vittuilua. Mietin miten veljeni jaksaa kuunnella tuollaista päivittäin... harmittaa sen puolesta! Vanhempani alkoivat seurustelemaan jo teineinä ja menivät 80-luvulla naimisiin. Minä olin jo tulossa eli lieneekö siinä syy naimisiin menolle...tarina ei kerro. Minulle syntyi sisko muutamaa vuotta myöhemmin. Oli omakotitalo, piha ja kissa. Sitten tuli ero. Muutimme äidin kanssa kerrostalolähiöön ja kävimme viiknloppuisin isän luona. Isä löysi uuden naisen ja he muuttivat yhteen. Noin 4 vuotta eron jälkeen tapahtuikin jotain, jonka seurauksena vanhempani palasivat takaisin yhteen. Sain vielä veljenkin muutaman vuoden päästä. Mikään ei ole mielestäni ole muuttunut heidän välillään oman olemassa oloni aikana. Samaa motkotusta, valitusta, vittuilua ja meille lapsille uudella erolla uhkailua. Enää muutamiin vuosiin en ole koko asiasta välittänyt. En oikeastaan sen jälkeen kun muutin pois kotoa. Eroaisivatkin niin olisi kaikilla helpompaa olla. En vain usko, että he enää osaavat olla erillään...mokomatkin! Siinäpä oli elämäntarinaani hieman.



Nyt ne päivän 3 positiivista...
1. Sain olohuoneen rojunurkkauksen vihdoin raivattua *JEI*
2. Kertaakaan ei ole tänään satanut kun olen vienyt pötköä ulos. Ehkäpä päästään jopa koirapuistoon tänään
3. Tänään on hyvä telkkari-ilta

...ja päivän biisi löytyy tästä 
Veljeni kuunteli tätä viikonloppuna ja nyt se soi mun päässä...onneksi on ihan menevä ralli.

2 kommenttia:

  1. Riitoja on aina paskamainen kuunnella, varsinkin jos ne käydään lähipiirin jäsenten kesken. Toi väkisin yrittäminen (en nyt tarkoita sun porukoita) on sellainen asia mitä mä en ymmärrä; jos hommasta ei tule mitään niin siitä ei tule mitään. Eikä noi tappelut yleensäkään johda mihinkään vaan synnyttävät vain lisää pahaa verta. Mutta mutta, aivan ykköstä että olet toteuttanut itseäsi ja tuo on aina plussaa kun koiralenkillä ei kastu (varsinkin tähän vuodenaikaan). Pärjäile ja ollaan taas sanalla.

    VastaaPoista