Pahaa puhetta kuolleesta

Vaarini kuoli alkuvuodesta. Isoäitini on suht nuori ja hyväkuntoinen, joten hän jäi asumaan yksikseen heidän kotiinsa, joka sijaitsee melko syrjässä maalla. 50:n yhdessä vietetyn vuoden jälkeen voi jo olettaakin, että yksin jääminen ei ole kovin helppoa ja yksinäisyys alkaa kalvaa varsin pian. Muutaman kerran olen saanut kutsun seuraneidiksi ja koska minulla ei viime aikoina ole ollut kovin hektistä elämää päätin lähteä muutamaksi yöksi mummolaan.
Aluksi olikin mukavaa jutella kaikesta, mutta jossain vaiheessa alkoi kaikki puheet isoäitini osalta kääntyä siihen, miten ilkeä ja ikävä ihminen vaarini saattoi välillä olla. Olen aina tiennyt, että heidän elämänsä ei ole ollut kaikkein helpointa ja varmasti molemmat olivat omalla tavallaan hankalia ihmisiä, mutta vaari ei koskaan ollut meille lapsenlapsille ilkeä tai sanonut pahasti. Isoäitini kertoi, että vaari oli kova arvostelemaan muita ihmisiä. "Läski ja vetelä. Mahtaako tosta koskaan tulla mitään?" oli vaarini sanonut veljestäni, kun hän oli lapsena melko pyöreä ja himpun hitaanlainen. IHAN KAMALAA! Miten kukaan voi sanoa noin omasta lapsenlapsestaan. Minulle tuli niin paha mieli veljeni puolesta. Onneksi vaari ei sentään sanonut sitä hänelle. En kuitenkaan voi uskoa, että isoäitini valehtelisi tuollaisesta asiasta. Mitä itua siinä olisi? Vaikka miksi tämä piti kertoa minulle? Nyt olen kamalan ristiriidan keskellä. Miten osaan suhtautua enää vaariin? Mitä se minusta mahtoi ajatella? Haluanko enää käydä vaarin haudalla? Miksi vaarin muisto piti mustamaalata tuollalailla?

Tunsinko vaariani ollenkaan??!

Jumalavita, kotiin päästessäni oli kämppä täynnä venäläisiä työmiehiä! Alkaa betoniseinän poraaminen olla musiikkia korville. Tätä pitäisi kestää kesäkuuhun asti...

Positiivista...

1. Mulla on ruokana kaalilaatikkoa <3

2. Pena oli koirapuistossa juoksemassa eli pitkää lenkkiä ei tarvitse tehdä.

3. Mies osti mulle pikkiriikkisen namuja.

Vähän rankempi kappale tälläkertaa.