3.4.2013

Merkitty nainen

No joo... otsikko viittaa mun 2 uuteen tatuointiin. Olen jo piiiitkään halunnut muutaman kuvan lisää ja nyt viimein sain ne! Tosin kyseessä on vain pienet tekstit molempiin ranteisiin, mutta rakastan niitä jo nyt.
Olen ehkä jo aikaisemmin kertonut olevani viiltelevää sorttia ja etenkin viime aikoina on ollut oloja, että ranteiden viiltely on käynyt mielessä. Tämä oli nyt eräälainen varotoimi. Ei noin kivoja tatuja voi pilata!

Mitä mieltä te olette tästä kellojen veivaamisesta? Minuun se ei onneksi juurikaan vaikuta paitsi jos joku on jättänyt kaikki kämpän kellot väärään aikaan. Onneksi kännykkä sentään osaa päivittää itse kellon. Vaan tuntuu tämä yhden tunnin vekslaaminen varsin turhalta. 
Lumet alkaakin olla jo kaduilta sulaneet. Vielä kun tulisi LÄMMIN! Tänään taas sai koirapuistossa tunnin hytistä. Varjossakin vielä melkein koko puisto...PLAAH. Olenpa nyt kova valittamaan, mutta tuskinpa kukaan joka tätä blogia lukee odottaa mitään riemun ilotulitusta.

Vaan on mulla vielä kivojakin juttuja tulossa. Ahdisteluryhmäläisten kalsarikänni-ilta, ystävän polttarit & häät vähän kesemmällä.Täytyy varmaan jo nyt alkaa asustusta miettimään, että ei tule hätäpaniikki.
No niin, palaamisiin.

Päivän biisi on TÄSSÄ

Positiivista:
1. Uudet tatut
2. Kevät ja kohta tulee ruojo ja leskenlehdet ja pääsee mökille uimaan ( ainakin sitte ku vesi on 25 asteista!)
3. Tein töissä löydön ja olen onnellinen polaroid-kameran omistaja.


Mun kädet on jokseenkin samaa luokkaa :(






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti