11.4.2013

Emälätä-Elämätä

Kävin tänää mielenterveyspolin lääkärillä hakemassa jatkoa B-todistukselle. Aika oli klo.14.30 ja lääkäri oli hiukan myöhässä. Ulkona (poli sijaitsee hissitalon 3 kerroksessa) koko talosta olin klo 14.40. Sanoisin että tehokasta, mutta mitä sitä hullulle jaarittelemaan. Se voisi vielä alkaa avautumaan...

Huomasin tänään töissä, että yksi tärkeä opeteltava asia on unohtaa toisten asioista huolehtiminen ja keskittyä vain omiin hommin. Mun psyyke ei kertakaikkiaan kestä ohjastaa uutta työntekijää koko ajan joka seisoo tumput suorina,vaikka ensimmäisellä viikolla asiat on käyty läpi. Mietin vaan kuuluuko kuntouttavassa työtoiminnassa olevan kuinka erinomaisesti "perehdyttää" uutta työntekijää? Itse sain perehdytyksen työvalmentajalta. Muuten töissä on ihan mukavaa. Sieltä vaan tarttuu mukaan kaikenlaista tavaraa. Kotiin on päätynyt jo 2 vakosamettista 70-luvun nojatuolia, mikro, retro-patja, polaroid-kamera ja kampauspoydän laatikko-osa joka on tarkoitus tuunata. Aina välillä tulee aarteita. Onneksi nämä ovat halpoja tavaroita! Olen myös päässyt pienesti toteuttamaan oman alani hommia kun olen verhoillut tuoleja ( tai eka tuoli on meneillään) uudestaan. Se on mukavaa näpertämistä.


Kotona en kyllä saa mitään aikaiseksi. Sen verran päivän jälkeen jaksan, että vien Pötkön n. tunnin lenkille. Telkkarin katsominenkin vaatii liikaa keskittymistä. Sitten vaan makaan sohvalla ja pelaan pelejä, joissa ei tarvitse ajatella mitään. Sen verran osaan armahtaa itseäni, että kaikenlaiset siivoamiset osaan jättää viikonlopulle.

Nyt todellakin odotan kesää ja kärpäsiä jo. Lämmintä ja aurinkoa. Muutama mukava tapahtuma on tiedossa. 3 ystävääni pitää yhteiset syntymäpäiväbileet seurantalolla keskellä metsää ja myöhemmin kesällä on taas yhden ystävän häät. Saa nähdä tuleeko taas käsky, että laulaa pitää.


Tämmösen maiseman miä näen jo sieluni silmin. 


Päivän positiiviset:
1. Ei mennyt liian kauaa siellä lääkärissä
2. Huomenna on perjantai
3. Mulla on Coca-Cola Zeroa...nami!

Sitten se viisu. Hittolainen kun niiden kanssa on ollut nihkeää viime aikoina, mut nyt pinnistelen...
OI, TÄÄ ON HELMI!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti